tiistai 21. joulukuuta 2010

Kehto

Herra Harakka oli hyvissä ajoin varustautunut pojan syntymään, ja ryhtyi rakentamaan tätä kansallisromanttista ihanuutta jo viime talvena. Materiaalina liimapuulevy, työvälineinä mm. vintage-pora noin 30–40-luvulta (luulisin) sekä kaiverrusterät. Pora on roskalavalöytöjä.





Mekanismia testattiin pienoismallin avulla, ja kehdosta oli 1:1 kokoiset pahvikaaviotkin. Ideana on se, että siipimuttereiden avulla jalakset saa käännettyä niin että kehdon keinumissuuntaa voi vaihtaa.



Koristekuvio on siis käsin kaiverrettu. Kolme neliöreikää on meidän perheemme merkki, joka on mm. siipan suunnittelemissa vihkisormuksissamme ja parissa muussa hänen rakentamassaan huonekalussa.



Neliökuvio tulee tästä pienestä kaapista jonka siipan rakkaan edesmenneen Kylli-tädin isä on tehnyt 1900-luvun taitteessa. Perinteitä siis. Kaappi oli meillä alunperin astiakaappina, mutta nyt se on otettu uuteen käyttöön lapsen vaatekaapiksi. Suloinen ja vähän vino yksilö.



Kehdossa kelpaa vauvaa keinutella, vai mitä sanotte :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti