keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Testissä: Talvinen tee-elämys


Naapuriystäviä kylässä. Keitin Pukka luomuteetä jota posti toi tänään maistettavakseni. Tässä vihreässä teelaadussa tuoksuvat kaneli, kardemumma ja inkivääri, juuri sopivasti niin että se virittää talviseen tunnelmaan, mutta maku ei ole liian raskas yhden sesongin juttu. Parasta on pirtsakka inkivääritujaus. Tykkään!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Uhmapeikon vierailuja



Meillä on alkanut uhma, tuo surrealistisen kaoottinen ja voimassaan hämmästyttävä mielenmyllerryskausi, joka pyyhkäisee kaiken yli ja pahimpina aikoina muuttaa perheen arjen seviytymistaisteluksi ja kodin sotatantereeksi. Kun kaksivuotias kirkuu taukoamatta ja kierii lattialla, kieltäytyy syömästä ja on kaikesta jyrkästi sitä mieltä että varmasti EI, jää tuoksinassa aika vähän aikaa kehittäville parisuhdehetkille, leppoisille perheen yhteisille illallisille tai edes kokonaisille yöunille. Kyllä, olen käynyt myös keskellä yötä keskusteluja siitä kannattaako kylppärin lattialla maata alasti huutamassa tai voiko taapero määrätä kuka nukkuu tänä yönä missäkin sängyssä.

Meidän pikkumiehemme on aina ollut pippurinen, reilun vuoden ikäisenä makasi toppahaalari päällä selällään tuulikaapissa kirkumassa puoli tuntia eikä suostunut tulemaan pois. Syöminen on ollut taistelua aina, sillä isältä ja äidiltä saa parhaan reaktion kun ottaa mehumukista löylykauhaotteen ja heittää tahmean nesteen reippaasti ja pitkälle. Muutenkin ruokailuun keskittyminen on edelleen pahasti hakusessa, ja useimpina päivinä sorrumme syöttämään kaksivuotiasta joka osaa kyllä muodostaa yli kymmensanaisia, tunteita ja aikaa ilmaisevia virkkeitä, mutta ei selviydy jugurtin syömisestä itsenäisesti. Jos emme lusikoi pöperöä suuhun, syöminen jää kokonaan väliin, mikä ei tunnu hyvältä idealta. Noidankehä on valmis.

Tuosta puhumistaidosta on muuten ollut suurta iloa, mutta nyt on selvää että myös kinaamaan joutuu paljon ja usein: "Äiti pyyhkii mehun, minä en pyyhi. EN HALUA!... Eiku äiti tule auttamaan!" Aamut alkavat sillä että lapsi saapuu makkariin ja räpsäyttää valot päälle, työntää sitten pienet sormet minun ja patjan väliin, nostaa käskevästi ja toteaa napakasti "Nouse siitä pois! Nouse ylös siitä!" Sitten seuraa kaino pyyntö: "Menetkö, äiti, töihin? Tule hetkeks minun kanssa syömään ensin." Illalla kun yritän nukuttaa: "Mene pois! Mene omaan sänkyyn siitä!" ja jos teen niin, minuutin päästä nuori herra karkaa sängystään. Kerran on jo tullut "Äiti on tyhmä, äiti on tuhma!" Odotan ensimmäisten ärräpäiden ilmestymistä sanavarastoon...

Päiväkotiharjoittelun lähestyminen ja sitä ennen podettu flunssa ovat olleet ehkä syynä tämänkertaiseen uhmakiukkuaaltoon. Lapsen rähjättyä viikon koko sakki on aika väsynyttä. Eräänä iltana pidin pientä miestä sylissä kun häntä niin kovasti itketti taas jonkun väännön jälkeen. Kysyin onko hän vihainen minulle. Vastaus kuului: "Ei, en minä ole vihainen, minulla on vain paha mieli."

Hyvät neuvot olisivat kullan arvoisia. Kuinka toimia kun lapsella napsahtaa päälle pimeä raivo, sellainen jossa heittäydytään selkä kaarelle ja kieriskellään. Toistaiseksi on tuntunut että metodien vaihteleminen tuottaa parhaan tuloksen. Jos koko päivän on juostu jäähyllä ja kovisteltu pöydässä sikailijaa, välillä voikin olla tarpeen sivuuttaa pienen huomionhakuiset temput mahdollisimman vähällä, ottaa syliin ja sanoa: "Minä näen että sinua harmittaa". Pelkästä raivoamisesta oma kiukkuni ei herää, mutta kun ruokaa ja tavaroita lähtee lentämään tai vanhempia läpsitään, mittani täyttyy helposti. Tulee huudettua ja käytettyä rivakoita otteita kohti jäähypenkkiä.

Huomio, se on näissä tilanteissa kai se olennaisin asia. Poika hakee huomiota 24/7, ja on jo pitkään tiennyt mistä narusta kannattaa vetää jotta äidin tai isin hermo menee. Minulle on turha tulla sanomaan että esimerkiksi vuoden ikäinen ei osaa tehdä tahallista jäynää, meillä on ollut niin ilmeistä että ihan varmasti osaa. Hieman ekojen synttäreiden jälkeen poika totesi usein "KATO NY, VOI VOI VOI" ja kaatoi virnuillen vähän lisää maitoa lattialle.

Kun peiliin katson, en voi muuta kuin todeta, että samasta puusta on lapsi veistetty, kipinät sinkoilevat helposti minullakin. Ehkä siksi minun on helppo toisaalta ymmärtää pientä pippuriamme. Jo odotusaikana tiesin että tulinen ja eläväinen tapaus on tulossa, sen verran myllerrystä ja kipakoita potkuja sain osakseni. Vastasyntyneenä poika tuijotti arvioivasti suoraan silmiin, huusi vatsakipujaan kovaa ja korkealta. Vauvana hän oli nauravainen ja haki kaikkien huomion itselleen, mutta jos jokin oli pahasti, se ei todellakaan jäänyt epäselväksi. Sylissä poika ei ole koskaan osannut istua viittä minuuttia kauempaa, mutta halitankkausta hän hakee tämän tästä. Muistan kuinka neuvolantäti sanoi nelikuisesta vauvastamme että en saisi seisottaa häntä sylissä vielä. Vastasin että yritäpä estää häntä nousemasta pystyyn.

Toisaalta voimakas temperamentti näkyy myös rohkeutena ja ennakkoluulottomuutena kaikkea ja kaikkia kohtaan. Lapsi on enimmäkseen valloittava ja hauska tyyppi. Sitä valoisaa pikkumiestä ajattelen ikävöiden niinä hetkinä kun uhmistuhmis istuu tanakasti pienen olkapäällä. Mutta eiköhän tästäkin vaiheesta vielä selvitä.



lauantai 24. marraskuuta 2012

Muutoksen tuulia

Elämä on tuonut näin loppusyksystä paljon uusia asioita pureskeltavaksi. Muunmuassa sen että on tullut aika pikkumiehen aloittaa päivähoito. Hän sai kuin saikin päiväkotipaikan lähipäiväkodista jonka piti olla täynnä kuin turusen pyssy. Ryhmän lapsista kolmannes on tuttuja naapuruston ystäviä. Varsinainen lottovoitto siis!




Samaan aikaan mediassa velloo keskustelu alle kolmivuotiaiden päivähoidosta ja kotihoidontuen lyhentämisestä. Oma poikani on nyt 2 v. 3 kk. Me kuulumme siihen viiteen prosenttiin suomalaisista kotihoidontukea saaneista perheistä joilla tuen saajana on ollut myös isä melkein vuoden ajan.

Kotihoidontukikeskustelussa on luonnollisesti pidetty yllä näkemyksiä kuinka ÄITIEN pitäisi tai ei pitäisi palata aijemmin töihin, kuinka kotihoidontuki pilaa ÄITIEN työurat ja eläkkeet jne. Isistä ei juuri puhuta, mikä johtuu edellä mainitusta viidestä prosentista. Itse toivoisin että keskustelu ei olisi ihan näin yksipuolista, sillä mitä keskusteluissa pidetään normina, se pysyy todennäköisemmin normina.

Hesarin kolumnisti Virpi Salmi provosoi viimeisimmällä kirjoituksellaan kotiäidit takajaloilleen puhumalla äitien chillailusta kotona ja siitä kuinka olisi jonkinlainen myytti että vanhemman kotona oleminen olisi eduksi lapselle. Hänen mielestään kotihoidontuki mahdollistaa vain kotiäidille mukavan yhteiskunnan maksaman breikin työelämästä. No, Virpi nyt tykkää räksyttää joka suuntaan ja sohaista tarkoitushakuisesti pahimpiin muurahaispesiin perustelematta kantojaan kovin aukottomasti.

Itse mietin miksi näissä keskusteluissa aina unohdetaan se tosiasia, että lisääntymällä perhe lahjoittaa yhteiskunnalle tulevan veronmaksajan. Yhteiskuntaa ei ole olemassa ilman uusia jäseniä. Pidän kohtuullisena että lapsiperheitä tuetaan, koska lapset ovat yhteiskunnan pääomaa josta hyötyvät myöhemmin kaikki, myös ne verorahoistaan mustasukkaiset jotka haluaisivat poistaa esimerkiksi sen muutaman sadan euron kuukausittaisen kotihoidontuen.

Toinen kysymys on se, paljonko kotihoidontuen poistaminen vähentäisi kustannuksia verrattuna siihen että jokainen yli kaksivuotias jota nyt hoidetaan viimeistä vuottaan kotona, tarvitsisikin päivähoitopaikan. Tällä hetkellä vain alle puolet alle 3-vuotiaista lapsista on kodin ulkopuolella hoidossa.

En myöskään välttämättä haluaisi olla töissä päiväkodissa jonne tupsahtaisi kourallinen pahimmassa uhmaiässä olevia sankareita lisää per ryhmä. Saatika että haluaisin laittaa lapseni hoitoon entistä isompaan ryhmään. Nyt Harakanpoika on ryhmänsä kolmastoista taapero. Vahvasti epäilen niitä resursseja joita uusien päiväkotien ja päiväkotiryhmien perustamiseen oltaisiin valmiita laittamaan.

Kotiäiti tai -isä on loppujen lopuksi melko edullinen päivähoitaja valtion näkökulmasta. Ja kun miettii miten paneutunutta hoitoa lapsi parhaimmillaan sillä rahalla saa, minusta tätä uudistusta kannattaisi harkita uudelleen. Eipä silti, ei kotihoidontuen poistaminen automaattisesti ajaisi vanhempia aikaisemmin töihin, mutta kokemuksesta voin sanoa että kyllä se perheiden elämää hankaloittaisi merkittävästi, etenkin pienituloisten perheiden. Huomioitavaa on myös, että kotiin jääneistä äideistä 40 % ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen. Tätä asiaa ei ratkaista kotihoidontukiaikaa lyhentämällä.

Virpi Salmi on sitä mieltä että ei ole mitään syytä uskoa että kotihoito olisi alle kolmivuotiaalle lapselle parempi vaihtoehto kuin päivähoidot. Tämä on mielipide. Asiasta on tehty ihan oikeita tutkimuksiakin. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, mutta ainakin tutkija Erja Rusanen ja professori Liisa Keltinkangas-Järvinen ovat tulleet lopputulemaan jossa he suosittelevat että päivähoito ei alkaisi alle kolmivuotiaana. Minulla ei ole syytä epäillä tätä, mutta perheen kokonaistilanne on tietysti se mikä ratkaisee.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kenkälaatikon uusi elämä

Visuaalisesta ammatistani huolimatta olen joillain käsillätekemisen alueilla todella surkea. Jo päiväkodissa laitoin tarhantädit leikkaamaan ja liimaamaan puolestani, koska inhosin erikiipperiä joka tarttui sormiin, ja saksilla leikkaaminen oli suorastaan kivuliasta (kunnes aikuisena ymmärsin että vasurisaksiakin on olemassa). En vieläkään osaa liimata tuhrimatta paperin molempia puolia enkä leikata saksilla suoraan. Siitä huolimatta sain pienen askartelukohtauksen.

Meillä pyöri eteisessä ja kaapeissa ihmeen paljon tyhjiä kenkälaatikoita jotka olin vähällä heittää pois. Sitten silmiin osui Mokossa kaunis lintuaiheinen lahjapaperi.



Näin nämä kaksi asiaa kohtasivat.



Tämä ja ystävänsä päätyy keittiön liian syvään vetolaatikkoon lajittelemaan hyrskynmyrskyä. Juu, ei kestä lähempää tarkastelua, mutta ihan söpö siitä tuli.

Oivalsin muuten että tässähän on  keino vähentää kaatopaikkajätettä jouluna: Sen sijaan että ostaisin sata rullaa lahjapaperia joka lentää heti avaamisen jälkeen roskikseen, hankin kaunista ja lahjan saajan sisustukseen sopivaa päällystysmateriaalia ja annan bonuslahjaksi sievän ja pidempään säilytettävän pakkauksen. Eikä päällystysmateriaalin todellakaan tarvitse olla uutta, tähän tarkoitukseen voi haalia kaikenmoista mitä kotoa löytyy sanomalehdestä lasten piirustuksiin.

Pakko sanoa että Eri Keeper ei edelleenkään ole suosikkiliimani. Rubber Cementillä olisi tullut huomattavasti vähemmän kupruileva lopputulos. Laatikon reunat vahvistin läpinäkyvällä teipillä.

Ei tällä nyt innovaatiopalkintoa saa, mutta ilahduinpa kun sain näprätä.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivän piparibileet

Kerrankin avasimme joulukauden ajoissa. Aamupäivän rikoimme hyviä tapoja ja siivosimme kodin puhtaaksi, sain vihdoin jopa pestyä ikkunat auttavasti. Iltapäivällä alkoivat piparinleipomisjuhlat. Viisi pientä ja viisi vähän isompaa leipojaa. Illalla herkuteltiin viinillä, rypäleillä ja juustoilla sekä leipomuksilla.





Kun olin pieni, meillä oli tällainen paperinen tähti ikkunassa. Joulu ei tullut ilman sitä. Pyysin äidiltä myös lapsuuteni lasiset 70-luvun kynttilänjalat. Ne ovat alkaneet taas näyttää kauniilta.



Onko se ihmissusi?






Illalla nousi mahtava sumu!




All Hollow´s day. Friends visiting, we started the Christmas season by baking some ginger breads. I put a paper star on the window, there was one at my childhood´s home too. At night there was a wonderful creepy fog.