torstai 28. heinäkuuta 2011

MYYDÄÄN vintage-naulakko

Luovun tästä pitkin hampain, mutta tulin tulokseen että se on kuitenkin liian suuri pojan pieneen huoneeseen.

Kaunis vintage-naulakko etsii hyvää kotia <3


MYYDÄÄN pikkupojan vaatteita

Kun nyt olen shoppaillut Huutiksesta niin paljon vaatteita lapselle, niin täytyypä itsekin laittaa jotain myyntiin.

Pienen pojan vaatepaketti, sisältää monenmoista vaatetta, enimmäkseen koossa 80–92 cm. Tulossa lisääkin, kunhan saadaan ensin vähän huutoja :) Lisätietoja linkistä. Lähtöhinta 12 e, ei hintavarausta.

















sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Lähiruokaa Heinolasta

Vietimme muutaman päivän mökillä Etelä-Savossa, ja paluumatkalla teimme mukavan löydön: Heinolassa, aivan nelostien kupeessa on lähiruokatori Heila. Paikka on verrattain iso, ja siellä on sekä monipuolinen lähiruokakauppa että Cafe Heila josta saa sekä pientä purtavaa että á la carte -annoksia.




Ravintolan sisustus oli mutkaton ja kahvilatuotteet näyttivät herkullisilta. Täytetyt sämpylät oli selkeästi käsin leivottu, ja kakut olivat suorastaan kauniita. Meillä oli kuitenkin isompi nälkä, ja päätimme syödä kunnolla. Sitten seurasikin yllätys ja pitkä miinus: jos halusi tilata listalta ruokaa, odotusajat olivat kohtuuttoman pitkät. Onneksi tarjoilija varoitti tulijaa tästä rehellisesti heti alkuun: "Varautukaa odottamaan noin tunti." Kyseessä ei kuulema ollut poikkeustilanne, ravintola vain on niin suosittu. Meillä ei ollut aikaa odotella, mutta onneksi herkullista lihakeittoa sentään sai heti. Kyytipojaksi yksinkertaisia mutta maistuvia kaaliraastesalaatteja ja itseleivotun oloisia söpöjä pikkusämpylöitä ja tummaa vuokaleipää. Ei hassumpaa. Jotakin ravintolan pitäisi kyllä tehdä että myös muut ruuat saisi pöytään kohtuullisessa ajassa, etenkin kun soppakin pääsi pian loppumaan.

Lapsille ravintolassa oli leikkinurkkaus asiakasmikroineen, ja ulkona hiekkalatikko leluineen. Siitä plussaa. Toisaalta oli hassua että kahvilan tiskille ruuan lämmitystä pyytämään tullut asiakas käännytettiin omatoimimikrolle, vaikka ruoka oli tarkoitus syödä ravintolan pöydässä. Palvelu takelteli ehkä muutenkin pikkuisen, tarjoilijat olivat kiireisen oloisia, ja ilmeisesti heitä kyllästytti vastata ihmettelyihin pitkistä odotusajoista.


Lähiruokatori oli suuri verrattuna esimerkiksi Helsingin Maatilatoriin. En ole eläessäni nähnyt niin monipuolista lihatiskiä kuin Heilassa. Jututin lihatiskin myyjää, ja ilmeni muunmuassa että yrityksen omalta tilalta sekä toiselta lähitilalta tulee possua, ja että vaikka tilat ovat suurehkoja, elikot saavat elellä sikamaisempaa elämää kuin monella muulla tilalla. Sianlihaa olikin kaikissa muodoissaan, samoin nautaa löytyi runsaasti. Myynnissä oli myös monenlaisia sisäelimiä, vaikkapa naudan kieltä saattoi ostaa kokonaisena. Hiukan eri meininki kuin omassa lähimarketissamme, jossa muoviin pakatut lihamöykyt on kyllästetty oranssilla E-koodisörsselillä ja sortteja on ehkä kolme.

Heilassa oli myös mukava valikoima kotimaisia tilaviinejä, sahtia, luomuoluita ja -mehuja, pikkujuustoloiden tuotteita, yrttituotteita ja vaikka mitä muuta. Hankin tuoreosastolta maailman parhaimman makuisia luomutomaatteja ja terhakan basilikapuskan. Matkalainen saattoi myös ostaa käsityötuotteita vaikkapa tuliaisiksi. Itse himoitsin ipanalle pehmeää lampaantaljaa pulkan ja rattaiden lämmikkeeksi. Pienen taljan hintakaan ei ollut ihan paha, 75 e, mutta tällä kertaa mukaan tarttui ihanasti tervalta tuoksuva kylpyharja.

Oslo

Oslon perjantaisten tapahtumien uhreille ja heidän omaisilleen.
Niin mahdotonta käsittää tallaisiin tekoihin syyllistyvien ihmisten ajatusmaailmaa.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Mamma kuntoon -projekti, osa 4: Lenkillä

Lapsi on ruvennut nukahtamaan kiltisti illalla isin kanssa yhdeksän aikaan. Tänään käytin tilaisuutta hyväksi, ja karkasin lenkille samalla kun pojat menivät iltapesulle. Täydellinen lenkkisää harmaan ja sateisen päivän jälkeen: lämmintä muttei enää hiostavaa, ilta-aurinko paistoi jumalaisesti vielä puoli kymmenen aikaan, lehmät märehtivät aitauksessaan, iltavirkut herneiden ystävät kykkivät itsepoimintapelloilla, haarapääskyt saalistivat pörriäisiä nokat ammollaan.

Moni asia on kaunista, mutta yksi parhaista on kesäiltojen laskevan auringon valo. Maailma näyttää aina parhaat puolensa sen hehkussa. Pidän pitkistä varjoista, kontrasteista, siitä kun kaikki värjäytyy punertavaksi ja vastavalo sokaisee sopivasti.

Oli myös mukava hengästyä ja saada lihakset lämpimiksi, nuuhkia sateenjälkeistä raikasta ilmaa. Puristava matalapaine tuntui väistyneen. Voi, miksi en ole lenkkeillyt enemmän? En pysty juoksemaan, mutta pidän kovaa kävelemisestä yllättävän paljon. Ja pakko myöntää, että vaikka kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, nautin myös ylhäisestä yksinäisyydestä. Liikkumisen ei tarvitse olla sosiaalinen tapahtuma. Tästä lähtien yritän päästä lenkille niin usein kun mahdollista.



En voi leuhkia onnistumisilla keventymisen saralla, mutta muutaman oivalluksen olen tehnyt viime aikoina. Ensinnäkin olin ottanut huomaamattani tavaksi santsata vähän joka aterialla. En tiedä kuinka kauan olen syönyt niin kuin seuraavan aterian saaminen olisi jotenkin epävarmaa. Siis kertakaikkiaan mättänyt liikaa ruokaa lautaselle ja suuhun. On totta että syön kohtuullisen terveellisesti, mutta todistettavasti terveelliselläkin ruokavaliolla voi lihoa, jos ei ymmärrä pysyä kohtuudessa. Tästä lähtien otan ruokaa vain kerran.

Toinen huomio – tai pikemminkin ihastus – on minulle uusi liikuntalaji, vesijuoksu. Vielä en tiedä oikeaa tekniikkaa, sillä en ole ollut ohjatulla tunnilla, mutta kokeilin vesijuoksuvyötä Kumpulan maauimalassa, ja intouduin ostamaan oman. Sen jälkeen olen polkenut menemään useissa luonnonvesissä selluliitit väristen, ja saanut lihakset huutamaan leipää. Laji korjaa kahden minulle ongelmallisen mutta tehokkaan liikuntamuodon hankaluudet: juokseminen vedessä ei satu niveliin, ja polkeminen pystyasennossa ei rasita niskaa eikä vaadi kummoistakaan uimataitoa. Käsiliikkeillä allitkin saavat kyytiä. Vesijuoksu on yksin ehkä vähän tylsä laji, mutta jos muu elämä on yhtä suhaamista, välillä on ihan terveellistä vähän ikävystyäkin – kaikessa rauhassa.

Järjestelmäkamerani on muuten rikki, mutta iPhonen optiikka tuotti iloisen yllätyksen.

Ompelukone

Olen ennenkin sanonut että minulla on ihania ystäviä. Keväällä kässän- ja kuviksenopeystäväni päätti että vanha ompelukoneeni on surkea, ja osti yllätysrakkauslahjaksi Huuto.netistä samanlaisen rautaisen Husqvarnan joka on palvellut häntä vuosikaudet. Voi autuutta! <3 Olen jo jotain huristellutkin, mutta varsinainen ompeluherätys odottaa kukkaan puhkeamista – ja hetken omaa aikaa. Tässä on kaikenmaailman erikoistikit, ja kone on ehtaa vanhaa tekoa, ei hypi pöydällä kuten modernit muovirakkineet. Kiitos, Hanna! Parasta ovat yhteiset ompeluhetket neiti opettajan kanssa, kun saa ilmaisia neuvoja hyvän seuran lisäksi.


sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Montenegro

Terveiset Montenegrosta! Tuo kaunis entisen Jugoslavian maa Adrianmeren rannalla on oivallinen lomakohde lapsiperheelle joka kaipaa rauhaa, hyvää ruokaa ja lämpöä siistissä, turvallisessa ja aidossa ympäristössä. Keli oli kesä–heinäkuun vaihteessa miellyttävä, hiukan alle +30°C ja merellinen tuulenvire viilentää sopivasti.

Vierailimme juhannuksen jälkeen Herceg Novin pikkukaupungissa. Varsinainen lomakausi siellä alkaa heinäkuussa, jolloin paikalliset turistit tulevat uimaan ja viettämään leppoisaa rantaelämää. Saksalaisia ja amerikkalaisia turistilaumoja ei näy, rannat ovat puhtaat ja hinnat erittäin kohtuulliset. Englannilla pärjää mukiinmenevästi, paikalliset puhuvat serbiaa. Kärryikäisen perheelle pieni haaste on kaupungin mäkisyys, joka paikkaan ei pääse rattailla ja usein ainoa kulkutie käy portaiden kautta.








Herceg Novi sijaitsee Kotorin lahden rannalla, jonka vastarannalla on Kotorin kaupunki. Sen vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Kaunis paikka, ja helposti bussimatkan päässä.





Viehätyin Montenegrolaisten lämpimästä tavasta suhtautua lapsiin. Harakanpoika innostui juhannuksena syömään ensimmäisen kokonaisen ateriansa omin sormin – savukalaa ja uusia perunoita – ja jatkoimme samoilla linjoilla myös reissussa. Vaikka aiheutimme valtavan sotkun ja paljon mekkalaa, meidät toivotettiin aina tervetulleiksi. Joka ravintolassa saimme pienelle oman räätälöidyn annoksen, jatkuvasti oli joku tarjoilijoista tervehtimässä, hassuttelemassa ja varmistamassa että kaikki on hyvin. No, syöttötuoleja ei ravintoloissa harrasteta, sellainen löytyi vain yhdestä paikasta, joten reissun jälkeen rattaamme kaipasi kylvyn, mutta muuten lapset huomioitiin ihanasti.

Mukavaa oli sekin, että vielä iltamyöhällä perheet olivat liikkeellä, vanhat ja nuoret yhdessä, eikä ketään katsottu pahasti. Pienimmät nukahtivat rattaisiin kun oli aika, ja kaikki sujui luontevasti. Kukaan ei ollut humalassa ja muutenkin olo oli turvallinen illan tummetessakin. Miksiköhän tämä ei onnistu Suomessa? Meillä kunnolliset perheet ovat kahdeksalta nukkumassa ja isovanhemmat katsovat telkkaria kotona eivätkä suinkaan osallistu jälkikasvunsa illanviettoon. Sukupolvet pysyvät tiukasti omissa lokeroissaan ja kaupungilla on kymmenen jälkeen villin lännen tunnelma.

No, palataanpa Montenegroon. Paikallinen ruoka on tuoretta, konstailematonta ja hyvää. Paljon kasviksia, merenelävää ja lihaa. Suosittelen kokeilemaan mm. täytettyjä mustekaloja.




Montenegrosta on muuten yllättävän lyhyt matka bussilla Kroatian puolelle. Me vierailimme yhtenä päivänä myös Dubrovnikissa joka sekin oli kiva, joskin turisteja kuhisevampi kaupunki. Kroatian hinnat ovat lähempänä Suomen hintoja, mutta toisaalta ainakin itse löysin sieltä laadukkaampaa shoppailtavaa kuin Montenegrosta, jossa rantakaupunkimme tarjonta oli lähinnä halpaa rantakolttua ja lasten uimaleluja.

Mainittakaan vielä, että myös lensimme Dubrovnikiin, ja sieltä saimme kolmellakympillä reilussa puolessa tunnissa taksikuljetuksen Montenegroon. Tämä oli näppärin tapa jos halusi selvitä yhdellä kolmen tunnin lennolla. Valitettavasti Montenegrossa ei näytetä harrastavan turvaistuimia, joten matka tuntui siinä mielessä vähän jännittävältä mutkaisilla teillä.