lauantai 31. maaliskuuta 2012

Karppaaja juhlii

Meidän perheessä on tapana käyttää kaikki tekosyyt juhlia ja kutsua kavereita kylään. Niinpä viikonloppu on sujunut synttärihumussa kun juhlimme oikein kahtena päivänä puolivuosikymmenen täyttymistä. Ihanaa oli taas nähdä rakkaita ystäviä ja saada ympärille mukavaa kohellusta. Kiitos kaikille mukana olleille!




Perjantaina tuli täyteen viikko karppausta, mutta sen päivän juhlaeväät eivät kyllä olleet kovin oikeaoppiset kun en oikein ehtinyt valmistautua asiaan.

Tänään pääsin testaamaan karppaajan juhlareseptejä. Alkuun kuitenkin ihan tavallinen fetasalaatti ja kukkakaalikeitto.




SAMETTINEN KUKKAKAALISOPPA

2 kukkakaalia
2 kesäkurpitsaa
1/2 purjoa
2 sipulia
Nippu tuoretta basilikaa
2 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
30 g voita
3 rkl sitruunamehua
mustapippuria
chiliä
sormisuolaa
kurkumaa

  1. Kuullota kasviksia kattilassa voin kera. Lisää mausteet ja anna hautua 15 minuuttia miedolla lämmöllä.
  2. Lisää vettä niin että kasvikset peittyvät, kiehauta hetken ja pienennä taas lämpöä. Anna porista 15 minuuttia.
  3. Lisää kerma ja tuorejuusto, tirauta sitruunamehu sekaan, anna hautua vielä 15 minuuttia.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella.


KARPPAAJAN SITRUUNAKAKKU

Pohja
200 g manteleita

100 g voita
1 rkl sitruunan raastettua kuorta

Täyte
150 g turkkilaista jugurttia

100 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
2 munaa
1 sitruunan mehu
2–4 tl steviaa

Koristeluun
Appelsiiniviipaleita

Tummaa vähintään 70 % suklaata

  1. Rouhi pähkinät karheaksi rouheeksi monitoimikoneessa. Sulata voi. Sekoita yhteen ja levitä 20–24-senttisen kakkuvuoan pohjalle. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia tai kunnes pohja on kullanruskea. Jäähdytä pohja.
  2. Laita jugurtti ja tuorejuusto tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. (Jugurtin tilalla voit käyttää raejuustoa).
  3. Vatkaa munat vaahdoksi.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta stevialla.
  5. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen ja lisää sitruunan mehu.
  6. Levitä täyte mantelipohjan päälle ja koristele kakku appelsiiniviipaleilla ja suklaalla.

Kakku oli minulle eksoottinen kokeilu. Itse tykkäsin, mutta jouduin lisäämään alkuperäistä reseptiä enemmän steviaa koska käytin raejuuston sijaan happamampaa turkkilaista jugurttia. Lopputulos jakoi mielipiteitä, sillä maku ei ollut kovinkaan makea mutta sitäkin kermaisempi ja hiukan hapan. Omaan sokerittomuuteen jo vähän tottuneeseen suuhun herkku passasi hyvin.

2 kommenttia: