lauantai 10. maaliskuuta 2012

Budjettiruokia: Silakkapihvit

Ei liene yllätys että lapsiperheen talous voi olla joskus vähän tiukilla. Meidänkin perheessä kahden aikuisen tuloista on vain kalpea muisto jostain parin vuoden takaa, ja takana on muutenkin useampi vuosi pätkätyöläisyyttä. Usein joudumme kaupassa oikein tosissaan miettimään mikä olisi taloudellinen ja ravitseva ratkaisu perheen eväiksi, ja paljonkos siellä rahapussissa niitä kolikoita olikaan.

Tänään mentiin perinteiselle linjalle, vaikkakin meillä tämä oli harvinainen menu, itse kun en ole mikään silakoiden suuri ystävä. Mutta ihan kelpo ateria näistä tuli, vaikka käry olikin komia.

Silakat noin 7 euroa kilo, tarjoiltiin itse tehdyn perunasurvoksen ja salaatin kera. Pikku-ukkokin tykkäsi niin kauan kun kenkku ruoto pisti vähän suuta. Mutta oli kuulema "Hyvää!". Jaanpa nyt ohjeenkin, vaikka ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ollutkaan.




SILAKKAPIHVIT
3:lle

n. 400 g tuoreita silakkafileitä
3 rkl voita
0,5 dl ruisjauhoja
1 kananmuna
3 tl sormisuolaa
2 tl mustapippuria
sitruunamehua

1. Riko muna matalalle pikkulautaselle ja mausta 2 tl suolalla ja mustapippurilla. Kaada ruisjauhot toiselle pikkulautaselle. Kuumenna pannu ja sulata voita.
2. Pyörittele kukin silakkafile molemmin puolin ensin munassa, sitten jauhoissa. Paista kuumalla pannulla muutama minuutti kummaltakin puolelta, kunnes väri on kullanruskea.
3. Ota silakat lautaselle ja ripauta hieman sormisuolaa ja sitruunamehua päälle.
3. Tarjoa perunamuusin kera.



Ruuan jälkeen maalattiin hieno kortti 2-vuotissynttärisankarille, ja lähdettiin juhlimaan. Meillä on harjoiteltu koko viikon onnittelulaulua: "Onnennaa, onneenaa...!"




Nuori taiteilija on edelleen haltioissaan kättensä töistä, "Vaaaaaauuuu! AUTO!" Ehkä angstin ja taiteellisen epävarmuuden aika on sitten myöhemmin. Maalaushupparista huolimatta punaista oli lopuksi tukassa, otsalla, poskilla, käsivarsissa ja suussa. Nam nam...

Sellainen tapaus vielä tälle päivälle, että neljäs poskihammas puhkesi vihdoin. Oletteko muuten huomanneet vastaavaa ilmiötä: meillä on tullut nuha joka ikinen kerta kun hampaita on tehty. Lääkärit kiven kovaan väittävät että asioilla ei ole mitään yhteyttä. PYH sanon minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti