Minulla on ollut oma kaupungin kasvimaapalsta jo kauan, tänä vuonna taitaa tulla 13. vuosi. Mitään huimia satoja en ole sieltä saanut (paitsi ensimmäisenä vuonna aloittelijan tuurilla hirveän porkkana-, ja salaattisaaliin), koska yleensä käy niin että keväällä innokkaasti istutan, mutta kesällä jossain vaiheessa palsta jää viikoksi-pariksi laiminlyödyksi ja ohdakkeet mokomat valtaavat sen. Niinkin voi käydä, että syksyn kiireissä turhan myöhään istutetut perunat unohtuvat maahan kun ne vihdoin olisivat kasvaneet isoiksi.
Viime vuonna sain kuitenkin ensimmäistä kertaa innokkaan pienen apurin, juuri kun olin harkinnut palstasta luopumista. Onni että jaksoin sittenkin! Teimme lukuisat eväsretket kasvimaalle, ja pikku-ukko kasteli ja touhusi tohkeissaan. Ja taas kerran muistin miksi jaksan myllätä savista maata vuodesta toiseen: kasvun ihmeen seuraaminen on vaan niin meditatiivista ja voimaa antavaa puuhaa. Sadosta viis.
Tänä vuonna ollaan kerrankin ajoissa, ensimmäistä kertaa laitoimme jo maaliskuussa oikein esikasvatuksia tulemaan. Huhtikuussa homma jatkuu niiden lajikkeiden osalta joissa siemenpussi käski odottamaan.
Maissia! Onpa ne ryppyisiä.
Poikanen on kauan haaveillut omasta lihansyöjäkavista. No, nyt on puutarhakaupoissa saatavilla kärpäsloukkuja. Miten jännittävä lemmikki! Etsimme heti kaikista ikkunanväleistä josko uudelle kaverille löytyisi lounaaksi kuolleita ötököitä.
Siellä kasvaa jo! Ja pääsiäiseksi tuuhein ruoho tuli ohrasta, puolessatoista viikossa. Sen lisäksi siemenistä nopeimpia olivat kukkakaalit.
Mitäs meille onkaan tulossa...?
Avomaan kurkkua
Basilikaa
Hopeasipulia
Härkäpapua
Keräsalaattia
Kesäkurpitsaa
Kukkakaalia
Maissia
Munakoisoa
Palsternakkaa
Pinaattia
Portulakkaa
Ruohosipulia
Salkopapua
Lähtiköhän lapasesta?
Lapsi oppi piirtämään sydämen. Olkoon se kevään merkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti