keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pelaillaan ja Papuillaan

Poikanen on 4,5 vuotias ja alkaa osata yhtä ja toista, kirjaimet ovat hallussa ja sanoja makustellaan innolla, eläimet ovat parasta ja kiinnostavinta. Itse tunnustan olevani vähän huono leikkijä, aina ei jaksa kömpiä lattialla hirmuliskona tai pyöräytellä munia strutsiäitinä, aika usein jo patistelen lasta keksimään ihan itse omat leikit. Ainukaisella on usein leikkikaverin kaipuu, mutta jossain vaiheessa ymmärsin että hei, ei aikuisen ole PAKKO aina leikkiä jos ei huvita. Yhdessä voi viihtyä muutenkin, ja omaehtoista leikkiäkin on hyvä oppia.

Onneksi tuo malttaa jo hetken istua paikoillaan vaikkapa pelien äärellä, joten yhdessä tekemiseen on löytynyt uusia juttuja. Ostin kokeeksi kaksi peliä: toinen on klassikko, Eläinpeli, ja toinen Oppi ja ilo -sarjan Rimmaako. Molemmat soveltuvat nelivuotiaasta ylöspäin, eläinpeliä voi pelata 2-3 pelaajaa ja Rimmaako-peliin voi osallistua 2-6 pelaajaa.





Rimmaako-pelissä on useampi pelivaihtoehto. Pakko myöntää että emme todellakaan ymmärtäneet miten pelin nimen mukaisen riimittelypelin olisi pitänyt toimia. Siirryimme siis suosiolla peliversioon jossa nostetaan laatikosta palapelin paloja ja katsotaan kenen pelilauta tulee ensimmäiseksi täyteen. Samalla tutkimme vähän sanoja ja mitä kirjaimia niissä on. Pelin kuvitustyyli oli omaan graafikon silmääni vähän kuivakka, ja pienelle pelaajalle olisin kaivannut vähän selkeämpiä kuvia joista olisi paremmin hahmottanut mitä sanaa haetaan.





Eläinpeli on ikivaha klassikko, ja se on herttainen näköispainos alkuperäisistä korteista ohjekortin typografiaa ja tekstiä myöten. Mielestäni peliohjeet eivät kylläkään olleet selkeimmällä mahdollisella tavalla kirjoitetut, mutta säännöt olivat yksinkertaiset ja niistä selvittiin pelin pyörteisiin helposti. Ideana oli etsiä eläinperheen kaikki kolme jäsentä, tehtävää helpottamassa väritäplä kussakin kortissa. Samalla tulee aikuisenkin treenattua eri eläinlajien nimitykset: kuka muistaa mikä on vaadin? Se kenelle jää pukki-kortti käteen, häviää. Arvatkaa kuka voitti...?







Kotiutimme muuten Papun uuden malliston ihanat turkoosit polvipaikkaleggarit. Harakanpoika on aika tasan metrin ja reilun 17 kiloa, meillä jo pitkään käytössä 110/116 cm joka riittää vielä kauan mutta ei ole nytkään liian iso kääntövarojen ansiosta. Gugguun trikoopaita menee juuri ja juuri, vaikka on kokoa 110 cm. On ne kyllä kapeita! Kuvasta näkyy että poika ei ole erityisen pulska, harteita ja reisilihaksia kylläkin löytyy.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti