Löysin netistä käsityöläisen jonka persoonalliset tuotteet ilahduttavat retroilijaa. Kiona valmistaa tällaisia hauskoja retrovaunuja ja vaihtopäällisiä rattaisiin.
lauantai 29. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
Facebook-kirppistelyä
Tämä on varmasti monille tuttu juttu, mutta minulle verrattain uusi ilmiö. Nimittäin Facebookissa tapahtuva kirpputoritoiminta, ja vielä sellainen joka on kohdennettu juuri tietyn merkin ostoon ja myyntiin.
Monet tällaiset sivustot eroavat perinteisestä nettihuutokaupasta siten, että monilla sivuilla tuotteilla on kiinteä hinta ja käyttäjät kisaavat nopeudessa. Se joka kommentoi ensin "ostan" saa tuotteen. Löytöjä voi tehdä vain olemalla oikeaan aikaan paikalla, sillä näiltä sivuilta ei voi hakea mitään, seinä täyttyy sitä mukaa kun käyttäjät lataavat kuviaan, ja kiinnostavat tuotteet painuvat nopeasti sivuilla alaspäin ja katoavat muutamassa päivässä näkyvistä. Toki joillain sivustoilla voi harjoittaa huutokauppaakin. Jokainen kirppis on määritellyt omat sääntönsä. Osalla on esimerkiksi OSTETAAN-kansio erikseen, ja siellä voi käydä ilmoittamassa kaipaamiaan tuotteita. Hinnat näillä kirppiksillä saattavat kohota aika korkeiksikin. Ostajia ja myyjiä on paljon mutta ei niin mahdottomia massoja kuin vaikkapa Huuto.netissä.
Mielenkiintoisia Facebookin kaupantekopaikkoja ovat vaikkapa nämä:
Kirpputori Po.Pitus
Lindex-kirppis
Metsolan kirpputori
Muksujen merkkituotekirppari
Ticket kirpputori
Näistä ainakin Lindexin kirppiksellä on hieno järjestelmä kokokansioineen ja ostetaan-kansioineen. Toimii! Laittelin tänään itsekin osto-ilmoituksia ainakin näistä. Toivottavasti ihan kaikkea ei löydy ettei tule bankrotti :)

torstai 27. lokakuuta 2011
Synttäriherkkuja
Ystäväpiiriimme kuuluu hurjan monta taaperoikäistä. Harakanpoika itse täytti vuoden elokuun lopussa ja naapurin plikka kolme viikkoa myöhemmin. Synttäreitä onkin vietetty olan takaa. Pikku-ystävättäremme synttäritarjoilut olivat valloittavat, tykkäsin siitä että kaiken ikäiset – myös muutamalla hampaalla juhlivat – oli otettu kivasti huomioon juhlapöydän antimissa.
Pyysin paria ohjetta itselleni vastaisuuden varalle:
ALEKSANTERIN LEIVOKSET
(puolikas pellillinen, jonka voi leikata haluaman kokoisiksi leivoksiksi)
200g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
n. 250g vadelmamarmeladia
Kuorrutus:
n. 500g tomusokeria
n. 1 dl nestettä (kuumaa vettä ja maun mukaan sitruunamehua)
punaista elintarvikeväriä
Hiero rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna.
Sekoita keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot. Siivilöi jauhot vaahdon joukkoon ja sekoita taikinaksi.
Anna vetäytyä kelmun alla viileässä vähintään puolisen tuntia.
Kaaviloi taikina tasaiseksi uunipellile leivinpaperin päälle.
Paista 175°C:ssa n. 15 min. Jäähdytä levy ennen täyttämistä.
Leikkaa levy kahtia ja levitä pohjalevylle kerros marmeladia. Aseta toinen levy päälle.
Tee kuorrutus: Mittaa tomusokeri kulhoon ja sekoita kuuma sitruunamehu/vesi pieninä erinä joukkoon, kunnes seos on paksuhkoa kiiltävää tahnaa. Värjää kuorrutus vaaleanpunaiseksi.
Levitä kuorrutus ohuena kerroksena leivoslevylle kuumaan veteen kastetulla veitsellä. Kuorrutuksen jähmetyttyä leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi leivoksiksi.
Ohje täältä.
Kiitokset Heidille joka sen oli bongannut.
JUUSTOTIKUT TAAPEROIDEN MAKUUN
n. 25 kpl
125 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 munaa
125 g emmentaljuustoa
1 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna tai 1 tl kuivattua
2–3 rkl kylmää vettä
Voiteluun
1 muna
1. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa.
2. Nypi joukkoon rasva.
3. Lisää munat, juustoraaste, ruohosipuli ja vesi, sekoita taikina tasaiseksi.
4. Kauli taikina 3–4 mm paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 20 X 50 cm).
5. Jaa taikina poikittain taikinapyörällä noin 25 pitkänomaiseen osaan. Kierrä suikaleet kierteille ja laita leivinpaperin päälle pellille, voitele ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
6. Paista 200 asteessa 10–15 minuuttia.
Vinkki!
Taikinasta voi myös ottaa muotilla keksejä tai jakaa levyn taikinapyörällä esim. neliön muotoisiksi juustokeksipaloiksi.
Juustotikkujen ohje on muuten peräisin tästä kirjasta. Sieltä näyttäisi löytyvän muitakin mainioita ohjeita arkeen ja juhlaan.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Villahaalari ja muistoja
Sain eilen paketin joka ilahdutti kovasti. Ostin huutiksesta priimakuntoisena Harakanpojalle täsmälleen saman rakkaaksi käyneen villahaalarin kuin viime talvena. Silloin koko oli, no, postimerkki, ja lapsi oli ruttunaamainen nyytti. Nyt mennään juosten ison pojan koossa ja äidin sydäntä lämmittävät muistot vähintään yhtä paljon kuin villaneulos reipasta ulkoilijaa. Hiukan on haalarissa vielä kasvunvaraa, mutta yllättävän hyvin se silti passaa. Tämä on käytetyissä vaatteissa parasta, jos hyvä tuuri käy, vielä voi metsästää jonkun lempijutun jota ei enää kaupasta saa. Myyjäkin oli mukava ja ilahtui kun kerroin tämän tarinani.
Lempivärini pikku-ukolle: harmaa, viileä suklaanruskea ja valkoinen. Voi lökäpöksyä... <3 Luomuvillaiset sukat ovat mummin neulomat.
Lipasto on ollut pienelle kiinnostava, nytkin sinne piilotettiin äidin kameran linssisuojus. Lipastosta siivottiin vääränlaiset tavarat pois ja isi ruuvasi stopparit laatikoihin niin ettei niitä saa vedettyä varpaille, sekä kiinnitti mööpelin seinään. Huonekaluvanhus on Herra Harakan lapsuuden leikkimökistä. Tarkoitus olisi hioa se loppuun ja maalata, mutta tämä on sarjassamme "jotenkin se vain jäi"...
Ps. Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, ulkohaalarista tuli kuitenkin siedettävä kun liotin yön yli tahranpoistoaineessa kylmässä vedessä ja pesin useampaan otteeseen. En tiedä tosiaan kuinka kävi vedenpitävyyden, ja värikään ei ole yhtä raikas kuin ennen, mutta näillä nyt mennään. Kahteen talvihaalariin en aio satsata.

Tunnisteet:
ekologinen kuluttaminen,
huonekalut,
Huuto.net,
koti,
lasten pukeutuminen,
lipasto,
muistot,
Name-it,
perhe,
poikien vaatteet,
second hand,
sisustus,
villa,
villahaalari,
vintage
maanantai 24. lokakuuta 2011
Tunarointia
Oikeastaan kirjoitan tämän selventääkseni muutamia asioita itselleni. Pahoittelen jos ikävystytän teitä muita.
Tämä on ollut mokailujen viikko. Ensinnäkin pudotin iPhoneni hiekkatiellä sillä seurauksella että sen näytön lasi meni tuhannen päreiksi, mikä taas johti siihen että kosketusnäyttöpuhelin ei tietenkään toimi ollenkaan. Onneksi olen säästänyt vanhan luurini.
Myöskin jääkaappipakastimemme on tehnyt tenän, hitaasti ja huomaamattomasti. Havahduimme tähän vasta perjantaina kun siippa törmäsi maitoa hörppiessään ikävän kiinteisiin sattumiin mukin pohjalla. Ja tietenkin olen edellisviikolla valmistanut viitisen kiloa kaalilaatikkoa pakkaseen. Pelkäänpä että koska se on ollut vain puolikohmeessa koko tämän ajan, saatan joutua heittämään koko satsin Ahdille. Koko jääkaappimme sisältö majailee nyt keskiviikkoon ja korjaajan saapumiseen asti naapurien kummastukseksi etupihan pöydällä. Onneksi ulkona on aika optimaalinen jääkaappilämpötila. Mutta miksi, voi miksi en kiinnittänyt löperölämpimään kylmälaitteeseen ajoissa huomiota?
No, tänään sitten pyykkäsin viidettä ja kuudetta pyykkikoneellista, ja kun otin pyykit koneesta, havaitsin että muuan mustavalkoinen vaate oli muuttunut musta-tummanvioletiksi. Ei tuo vielä mitään, mutta kun sitten tajusin että lapsen pirskatin arvokas syys–talvi–keväthaalari jota olen juuri päässyt kehumasta täällä blogosfäärissäkin oli tuossa samaisessa koneellisessa, meinasi itku päästä. Kaunis omenanvihreä on muuttunut likaisen laikukkaan kirjavaisen armeijanvihreäksi. APUA! Kaiken kruunasi paniikki-ideani pestä puku heti uudestaan supervahvalla tahranpoistoaineella. En tiedä paljonko puvun vedenpitävyydestä on jäljellä, mutta väri ainakaan ei lähtenyt mihinkään...
Viikonloppuna kärvensin suunnilleen kaikki valmistamani ruuat, ja jouduin toteamaan että isompi osa kokkauksistani palaa kuin on sopivan paistunutta. Myös suolaa hulautan vakiosti liikaa, näin tälläkin kertaa. Leivon äärimmäisen harvoin koska se vaatii yksinkertaisesti ihan liikaa paneutumista. Ei ole aivan sama miten paljon sitä leivinjauhetta laittaa, eikä pannukakku toimi jos jauheen ripottelee viimeiseksi pinnalle. Olen kokeillut, tulee kumpareita.
Tunaroinnit tuntuvat kasautuvan yksille ja samoille ihmisille. Jo penskana minulla on ollut kyseenalainen kunnia lähteä roskapussi kourassa kouluun, unohtaa joka päivä joku kirja kotiin tai jättää tahattomasti läksyt tekemättä. Jos liikuntatunnilla oli uintia tai hiihtoa, saatoin olla varma etten ollut muistanut välineitä ja jouduin käyttämään häpeää aiheuttavan hirveitä lainavarusteita. Läpi elämäni olen ollut se joka on juossut bussin perässä tukka putkella ja jonka sukkahousut ovat pudonneet nilkkoihin sillä hetkellä kun olen vihdoin noussut siihen bussiin. Ennen kaikkea: olen aina ollut se jonka toilailuille muut ovat nauraneet ja jonka perään muut ovat tunteneet tarvetta vahtia. "Muistathan tulla huomiseen kokoukseen?" "Laita nyt sitten kaksi herätyskelloa soimaan." "Sinä olet sellainen nolojen tilanteiden nainen." "En tajua miten ihminen joutuu soittamaan omaan puhelimeensa löytääkseen sen."
Vaikka tekisin mitä, aina uuden ihmisen tavattuani puolen vuoden päästä hänellä tuntuu olevan minusta toivottoman koheltajan kuva. Niin. Onhan se aika huvittavaa. Ainakin niiden mielestä joiden asiat ovat huomattavasti paremmin ojennuksessa. Ja kyllä, usein myös omasta mielestäni. Minulla on enimmän aikaa tapana nauraa itselleni ja toilailuilleni. Se onkin ainoa keino selviytyä eteenpäin. Mutta joskus mietin mistä tämä sählääminen johtuu. Olen tullut tällaisiin päätelmiin:
1. Yritän tehdä liian montaa asiaa yhtäaikaa. Vanha sanonta kuuluu "Aina roiskuu kun rapataan!", ja se tuntuu pitävän paikkansa.
2. Joidenkin ihmisten keskittymiskyky ei riitä arjen haasteisiin. Ajatukseni harhailee tämän tästä ihan muissa asioissa kuin siinä mitä olen tekemässä. Jos ei muuta niin seuraavassa tehtävässä. Viime aikoina tekemiseni ovat keskeytyneet tihenevään tahtiin – sattuneesta vaahtosammuttajan korkuisesta mutta huomattavasti liikkuvaisemmasta syystä.
3. En epäröi lausua mokaamisiani ääneen. Moni muu tekee paljon enemmän työtä peitelläkseen jälkensä niin muilta kuin itseltäänkin. Minä taidan olla jonkinlainen henkinen exhibitionisti. Kun elämässäni tapahtuu hullunkurisuuksia, tykkään jakaa sen muiden kanssa. Näin tulen asettaneeksi itseni myös alttiiksi arvioinnille, jonka lopputulemana saan lahopään sählärin maineen
Mitä tälle tilanteelle sitten voi tehdä? Luulen että jotain voi skarpata luomalla itselleen muistin työkaluja, keskittymiskykyäkin voi kuulema parantaa jonkin verran. Mutta paras keino estää turhautumista on joko lakata lausumasta toilailujaan ääneen, tai sitten lakata välittämästä siitä että unohtaa asioita ja tekee jutut omalla tavallaan mutkat suoriksi vetäen. Onneksi minulla kuitenkin on paljon vahvuuksia joihin voin keskittyä kun tuntuu siltä etten kykyne tekemään mitään oikein. Loppupeleissä olen aikamoinen perfektionisti, ja saatan myös hiukan paisutella näitä epäonnisuuksiani.
Tänään kesken turmeltuneen haalarin aiheuttaman porun pieni poikani tuli muiskauttamaan minulle pusun ja päätti sitten vetää äidin ajatukset pois turhanpäiväisyyksistä kiskomalla noin seitsemän metriä vessapaperia ulos rullastaan. Niinpä. Kai se arki pääpiirteissän pysyy kuitenkin kasassa vaikka oma pää ja muutamat pikku yksityiskohdat eivät aina pysyisikään.
Koittakaa siis kestää, rakkaat lähimmäiseni. Tämä on parasta mihin pystyn.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Vaaleanpunaiset silakkarullat
Nyt seuraa resepti ilman valokuvaa. Tunnustan että suhtaudun silakkaan varsin epäluuloisesti enkä älynnyt kuvata sapuskaa ennenkuin se katosi parempiin suihin. Kalatiskillä tulimme kuitenkin täysin silakkanoviiseina ostaneeksi puoli kiloa noita hopeakylkisiä suomukkaita fileinä – ehkäpä niiden kilohinnan vuoksi. Ja niin vaan kävi että joudun perumaan kaikki nenännyrpistykset jotka tein etukäteen. Tästä tuli herkkua!
VAALEANPUNAISET SILAKKARULLAT
500 g silakkafileitä
2 tl suolaa
Täyte
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tomaattimurskaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 tl mustapippuria
(2 rkl ruohosipulisilppua)
1. Levitä silakkafileet lautaselle nahkapuoli alaspäin ja ripottele niille tasaisesti suolaa.
2. Voitele matala uunivuoka. Esimerkiksi tavallinen pyöreä piirakkavuoka on juuri jopiva puolelle kilolle silakkafileitä.
3. Sekoita täytteen ainekset kulhossa.
4. Laita yksitellen n. 1 rkl täytettä kunkin silakkafileen päälle ja kääri rullaksi. Nosta rullat tiiviisti uunivuokaan. Lusikoi loput täytteet filerullien päälle.
5. Paista 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.
Tämän reseptin idea tuli oikeastaan rakkaalta siipaltani Herra Harakalta joka tekee yleensä ihan muita kotihommia kuin kokkailee. Pisteet siis hänelle!

torstai 20. lokakuuta 2011
Unihiekkaa
Ihastelen jälleen lapsuuteni leikkimökin ikiaikaisia petivaatteita. Pienet asiat tuovat paljon iloa. Ja pikkuista nukkujaa en koskaan kyllästy katselemaan.
Viime päivät olen itsekin torkkunut usein sohvalla, välillä pikku-ukko kainalossa. Syksyyn jotenkin kuuluu väsymys, villasukat ja pehmeät huovat. Se ei haittaa kun ulkona sataa.
Naapurilta saadut suppilovahverot kuivumassa, ukkonen on laantunut. Taidanpa taas kömpiä unten maille...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)