Tämä on ollut hyvä viikko. Oikeastaan hyvä kuukausi. Ihmiset tuntuvat löytäneen puotini Harakanpesä Shopin, jihuu! Pelkäsin jo että joudun laittamaan lapun luukulle, mutta nyt näyttää siltä että saatan selviytyä alun taistelusta voittajana.
Iso käänne tapahtui kun maaliskuun lopulla oli jälleen yksi täysin hiljainen päivä puodilla. Hädissäni illalla avasin suuni eräällä isolla FB-kirpparilla ja kerroin että täällä ollaan ja tukea kaivataan että saan puodin jaloilleen. Alkoi mieletön sananlevitysmyrsky, oma FB-ryhmäni sai satamäärin lisää jäseniä ja FB-sivu tykkäysiä, samaten itse verkkokauppa. Ja yllätys yllätys, heti seuraavana aamuna sähköpostissa oli hirveä määrä myös verkkokauppatilauksia. Meinasin lentää pepulleni!
Olen niin kiitollinen jokaisesta tykkäyksestä, klikkauksesta ja tilauksesta. Sain niin paljon tsempitystä täysin tuntemattomilta, että tuli tunne että olen tekemässä oikeita asioita, ja myymilleni tuotteille on kysyntää - jos porukka vain saa tietää liikkeestäni. Kuulin viikon aikana kymmeniä kertoja että "Oi, ihana puoti, enpä ollutkaan kuullutkaan koko liikkeestä!" Tämä siitä huolimatta että olen aivan keskellä Helsingin keskustaa ja olen ahkeroinut Facebook-markkinoinnin ja muunkin markkinoinnin kanssa nyt useamman kuukauden. Nyt vihdoin, huhtikuun lopulla olen huomannut että on päiviä jolloin lähes kaikki kivijalkapuodin asiakkaat ovat palaavia, tuttuja kasvoja. Niin se vaan menee, tunnettuuden lisääminen ottaa aikansa.
Mainitun kirpputorikommentin yhteydessä Rea otti yhteyttä ja lupautui kyläilemään puodissani kameransa kanssa ja kirjoittamaan jutun blogiinsa Mamin Aarteet. Täältä se juttu löytyy. Pientä alekoodiakin laitettiin lukijoiden iloksi, ja kas, sehän aiheuttikin sitten uuden yleisöryntäyksen. Jos siis meinaat hyödyntää Rean blogin tarjousta, ole sukkela, hih!
Eilen liikkeessäni kävi myös uusi bloggaaja AnneK jolla on niinikään ihana lapsiperhe-elämästä kertova blogi Lastenhuoneenkapina. Annen tarinointia vierailusta täällä.
Kiitos siis kaikille Harakanpesä Shopin löytäneille, ja tervetuloa moikkaamaan, virtuaalisesti tai kasvokkain! Puoti löytyy osoitteesta Eerikinkatu 12, Helsinki.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Facebook. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Facebook. Näytä kaikki tekstit
lauantai 26. huhtikuuta 2014
perjantai 28. lokakuuta 2011
Facebook-kirppistelyä
Tämä on varmasti monille tuttu juttu, mutta minulle verrattain uusi ilmiö. Nimittäin Facebookissa tapahtuva kirpputoritoiminta, ja vielä sellainen joka on kohdennettu juuri tietyn merkin ostoon ja myyntiin.
Monet tällaiset sivustot eroavat perinteisestä nettihuutokaupasta siten, että monilla sivuilla tuotteilla on kiinteä hinta ja käyttäjät kisaavat nopeudessa. Se joka kommentoi ensin "ostan" saa tuotteen. Löytöjä voi tehdä vain olemalla oikeaan aikaan paikalla, sillä näiltä sivuilta ei voi hakea mitään, seinä täyttyy sitä mukaa kun käyttäjät lataavat kuviaan, ja kiinnostavat tuotteet painuvat nopeasti sivuilla alaspäin ja katoavat muutamassa päivässä näkyvistä. Toki joillain sivustoilla voi harjoittaa huutokauppaakin. Jokainen kirppis on määritellyt omat sääntönsä. Osalla on esimerkiksi OSTETAAN-kansio erikseen, ja siellä voi käydä ilmoittamassa kaipaamiaan tuotteita. Hinnat näillä kirppiksillä saattavat kohota aika korkeiksikin. Ostajia ja myyjiä on paljon mutta ei niin mahdottomia massoja kuin vaikkapa Huuto.netissä.
Mielenkiintoisia Facebookin kaupantekopaikkoja ovat vaikkapa nämä:
Kirpputori Po.Pitus
Lindex-kirppis
Metsolan kirpputori
Muksujen merkkituotekirppari
Ticket kirpputori
Näistä ainakin Lindexin kirppiksellä on hieno järjestelmä kokokansioineen ja ostetaan-kansioineen. Toimii! Laittelin tänään itsekin osto-ilmoituksia ainakin näistä. Toivottavasti ihan kaikkea ei löydy ettei tule bankrotti :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)