maanantai 21. marraskuuta 2011

Vaatehuoltoa, osa 1: Nypyt pois

Kannatan vaatteiden huoltamista ja korjaamista kun se suinkin vain on mahdollista, ja olenkin satsannut viime aikoina kaikenmoisiin välineisiin joilla nuutuneet vaatekappaleet saa elvytettyä.

Yksi investoinneistani on vanha kunnon nyppyleikkuri. Tämä on taloutemme kolmas tällainen, kaksi edellistä kun hyytyivät aikanaan. Pidetään peukkuja että tämä olisi pitkäikäinen. Näiden paras puoli ei ole toistaiseksi ollut kestävyys, ja patterisyöppöjäkin ne ovat, mutta puolustavat paikkaansa kuitenkin.

Vai mitä sanotte tästä: katsokaa hihaa, viimeistä saareketta johon leikkurin terä ei tässä puserossa ole kajonnut. Muu osa paidasta on jo näpsäkästi siistitty. Minulla oli odottamassa tämä sympaattinen neulepaita Harakanpojalle, jostain ostamastani vaatepaketista meille rantautunut, taisi olla jokin ylimääräinen "ylläri" jonka myyjä oli livauttanut kyytiin ennen postitusta. Ensin ajattelin että eihän tällaista nukkapallopläjäystä halua lapsen päälle pukea, mutta nyt tästä tulikin kuin uusi! Kannatti säästää pusero, vaate on kumminkin puuvillaa ja vähän villaakin, ja tyyliltään sopivasti lintubongaajahenkinen.


Ps. Ostin leikkurini Stockmannilta, ja se on OBH-Nordican. Maksoi kympin.

2 kommenttia:

  1. Mulla on kans samanlainen leikkuri. Kirosin jo itsekseni kun se rupesi hyytymään... Kunnes tajusin että alaosan nukkakotelon lisäksi myös terän suojuksen saa auki. Kun terän ympäriltä poisti nukat niin johan rupes taas surisemaan uudella innolla. Oon välillä vähän blondi... :)

    VastaaPoista
  2. Olen nukkanatsi, ostin tämän nukanpoistajan vuosi sitten. Olen vaihtanut siihen KERRAN patterit, vaikka esim. ennen vauvan syntymää kävin läpi kaikki bodytkin tällä! Eli ainakin mulla hyvä ostos!

    VastaaPoista