Kevät oli niin kiireinen etten ehtinyt hoitaa yhtään puutarhaamme, enkä ehkä riittävästi nauttiakaan siitä, saati valokuvata kevään kukkaloistoa. Harmi. Mutta sen panin merkille, että melkein kaikki sipulit pärjäsivät oikein hienosti. Siirretyt lumikellot, helmililjat ja sinivuokot nousivat kevään airuina, samoin ihanat uudet kevätsahramit. Seuraavaksi saimme ihailla tosi komeita kaksivärisiä tulppaaneja. Sen sijaan valkoiset iirikset eivät nousseet. Minulla on ennenkin ollut vaikeuksia iiriksen kanssa, ja epäilen että pihallamme majaa pitävät fasaanit ovat jotenkin ihastuneet sen sipuleihin.
Siirtämäni raparperi sinnittelee ja tekee satoa, ei tosin vielä yhtä hulppeasti kuin alkuperäisessä paikassaan penkin toisessa päässä. Mikä hienointa, vuohenputki ei läpäissyt katekangasta, ja kukkapenkin siivotut osat ovat nyt puhdistuneet vihulaisesta.
Tuholaistorjuntani jäi syksyllä vähän kesken, ja nyt rakensin penkin vihdoin loppuun ja levitin katekankaan joka kohtaan. Tällä hetkellä penkki on aikamoinen tabula rasa, tyhjä taulu keskellä pikkuista rivitalopihaamme. Tuossa etualalla siis kevätsipuleiden paikka. Tuo hassu "palmu" on iso valkoinen lilja jonka siirsin tänään tuohon tököttämään, se kaipaa kipeästi kavereita. Taempi pehko on vanha ystäväni maksaruoho jonka nahkeiden lehtien muodoista ja viileän vihreästä väristä pidän kovasti. Se kukkii syyskesällä liiloin kukin ja on tosi kestävä perenna.
Nyt ryhdyn innolla selaamaan puutarhakirjoja ja valitsemaan uusia perennoja. En pitänyt monestakaan vanhasta lajista joita edelliset asukkaat olivat ripotelleet pitkin pihaa ja penkkiä puolihuolimattomasti ja suurempia suunnittelematta. Penkki oli rikkaruohojen ja sekalaisten värien taistelutanner. Mieluisimmat värit olisivat valkoinen, sininen ja violetti, ehkä myös viileä pinkki. Keltainen saa väistyä.
Minulle sa ehdottaa kestäviä perennoja eteläpihan aurinkoiseen penkkiin. Lahjoittaakin saa. Vastalahjaksi löytyy komeaa keltaista alpia sekä raparperia.
Haaveilen myös hyvästä pionilajikkeesta. Sen pitäisi olla tällainen, valkoinen, monikerroksinen ja napakka...
...eikä tällainen kahdessa päivässä löpsähtävä yksikerroksinen "nenäliina" kuten meillä.
Niin paljon opittavaa, niin vähän aikaa...
Kerronpa vielä, että tein tänä kesänä niin radikaalin tempun että peitin vuohenputken valtaamat nurmikkoreunat jätesäkillä, päälle hieman hiekkaa painoksi ja kuorikatetta päälle. Saavat näivettyä vihulaiset peitteen alla pari vuotta, ja sitten mietimme mitä haluamme tehdä pihan reunamille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti