perjantai 20. helmikuuta 2015

Leffaretki ja vielä vähän minttua

Oltiin tällä viikolla elokuvissa. Fiilisteltiin vielä Gugguun keväistä minttua ja ipana ihastui uusiin "rokkisukkiinsa". Kevät on pastelleja ja kirkkaita värejä pullollaan. Muistan kun itse menin ekan kerran diskoon vuonna 1989 tämälleen saman värisessä collegemekossa, ja hymyilyttää kun innostun samoista sävyistä piiiitkän tauon jälkeen uudelleen.








Lähdettiin bussilla kaupunkiin ja mentiin syömään paheellisesti roskaruokaa (hitsi sitä jätteen määrää mikä kahdesta ateriasta jäi jälkeen, mur!) ja sitten elokuviin. Ollaan fanitettu Aardmanin Studion Late Lammasta kovasti kotona. Hienosti tehtyä ja juonellisesti kekseliästä animaatiota. Itse en ole mikään 3D-animaation ystävä, joten nämä perinteisillä tekniikoilla taitavasti väsätyt sarjat ovat suosikkejani. Vähän arvelutti kun leffan ikäräja oli 7 vuotta, vanhemman seurassa K4. Ja kyllä, näin on että toiste en vie lasta K7 leffoihin. Elokuvan kovalla oleva äänentoisto, iso valkokangas ja paikoin vauhdikkaat kohtaukset olivat liikaa meidän muutoin aika hurjimusjutuista pitävälle neljä ja puolivuotiaalle. Itku tirautettiin ja vähän pelotti. Leffa sinänsä ei ollut minusta mikään ylitäyteen actionia tupattu, mutta suosittelen noudattamaan ikärajoituksia.






Pikku-Nasu uuvahti bussissa rankan reissun jälkeen. Mutta oli leffassa paljon kivaakin.

Poika 100 cm, 17 kg ja PY 53 cm, Gugguun Mono College ja leggarit 110 cm, Tupsupipo XL, Molo Kidsin Polaris-haalari 104 cm, sukat myös Molo Kids.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti