perjantai 22. elokuuta 2014

Syksyn releitä Gugguulta

Viileämmät ilmat, hämärät illat, lämmin sauna. Nyt voi taas pukea collegea ja pitkää punttia vaihteeksi. ♥

Puodilla oli sen verran hulinaa näitten Gugguun syysuutuuksien kanssa, että oman murun vaatteita ehdittiin sovitella vähän jälkijunassa. Kuvatkaan eivät ole taaskaan kovin ansioituneita, mutta ipana tykkäsi vaatteista.

Uusi Mono College on aivan ihana, näissä kuvissa Harakanpoika on noin 96-98 cm pitkä ja tässä on kokeilussa 110 cm collegepaita. Päädyin vaihtamaan sen kokoon 104, koska tämä on reilumpaa mitoitusta kuin monet muut Gugguun vaatteet, eli vastaa kokoaan, ja hartiasaumat saavat minusta istua paremmin. Pituuttakin on helmassa turhan paljon, vaikka maksipaidoista tykkäänkin. Mutta IHANAT leikkaukset ja kangas. Harakanpesä Shopista löytyy vielä mustaa 110-152 kaikki koot ja herkullista syksyn oranssia vielä paremmin, tämä on varmasti mieleen isommillekin koululaisille.

Pistaasi-mustat leggarit passaavat tähän yhdistelmään hyvin, väljä paita + kapeat housut näyttävät pojalla mielestäni hauskalta, leggarit on 110 cm koska halusin näistä housumaisemmat eikä aivan slimmit. Pituutta tietysti nyt vielä piisaa. Minulla taitaa olla liiallisen kasvunvaran syndrooma, kun tämä meidän höppänä kasvaa niin hitaasti ja otan aina sovitukseen turhan reiluja vaatteita.






Trikoopaita sen sijaan on tosi pientä mitoitusta. Vaikka tässäkin hihaa ja helmaa on reilusti, vaate on sen verran kapea että koko 110 cm saa nyt mennä kun lapsi ei ole aivan kuivan kesän kurre ja habaakin on harteissa kaiken sen kiipeilyn jälkeen. Trikkopäntsitkin ovat 110 cm, puodilla löytyy vielä harmaita, pistaasinvihreitä ja oransseja. Nämä on meidän ensimmäiset päntsit, ja tulevat taatusti olemaan ahkerassa käytössä, love them! Tulipas hassu kuvakulma, ei lapsi sentään ihan näin töppöjalka ole oikeasti. Voi toista.




Jep jep, yritä tässä nyt sitten taas kuvata tätä...


1 kommentti: