Vuosi on lopuillaan, ja ajattelin kertoa vähän kuulumisia ja havaintojani kunto- ja ruokavalioremonttini tiimoilta.
Ensin pitää sanoa, että homma ei ole edennyt aivan yhtä tehokkaasti kuin olisin toivonut, mutta ihan tuloksetta en ole silti jäänyt.
Aloitin työmatkapyöräilyn vajaa 14 km suuntaansa pari kertaa viikossa kesälomien jälkeen, ja totisesti hurahdin. Liikunta jolle aijemmin tuntui olevan vaikea löytää aikaa, sujahti arkeen kuin huomaamatta. Mikä parasta, pyöräily mäkisessä maastossa on niin tehokasta, että 3,5 tuntia viikossa alkoi aika nopeasti kohottaa kuntoa, ja homma alkoi sujua kevyemmin jo viikon jälkeen. Vielä kun kaveri huolsi pyöräni ja vaihtoi luistavammat laakerit, matka-aika lyheni tunnista 50 minuuttiin. Työpaikalle päästyäni olin pirteä kuin peipponen ja täynnä ihan uudenlaista energiaa. Syksyllä sain nastarenkaat, joten matka jatkui pitkälle marraskuulle, maltoin lopettaa vasta kun saimme paksut kinokset tänne Helsinkiinkin. Nyt on tarkoitus ruveta hiihtämään, heti kun nuhanenä paranee.
Huomasin yllätyksekseni, että raskaudesta jäänyt vatsakellukka alkoi vihdoin kahden vuoden jälkeen kuroutua pikavauhtia sisään. Minulle oli jäänyt iso rako lihasten väliin, ja lähemmäs kymmenen uteliasta on kuluneina parina synnytyksen jälkeisenä vuotena tiedustellut olenko uudestaan raskaana. Nyt ei ole taputtelijoita näkynyt, vaikka en vielä pyykkilautaa omistakaan, hih. Pyöräily onkin siis parasta mahdollista keskivartalojumppaa, vaikka sen voisi kuvitella ensisijaisesti treenaavan peppua ja reisiä!
Kiloja on valitettavasti pudonnut vain muutama, mutta se on silti ihan hyvä kun suunta on ollut viimeiset kolme vuotta lähinnä nousujohteinen. Mitoista on kadonnut suhteessa enemmän.
Pyöräilyn lisäksi toinen olennainen muutos on ruokavalio. Olen edelleen karpannut maltillisesti, vaikka tiukan linjan ketokarppauskokeilua en halunnutkaan jatkaa paria viikkoa kauempaa. Koin että ei ole järkevää pitää yllä dieettiä joka ei tunnu itselle luontevalta, sillä haluan pysyviä muutoksia ruokavaliooni. Halusin palauttaa kasviksia ja maitotuotteita lautaselleni vaikka niissä onkin hiilareita. Ilman viljoja olen koittanut nyt elää, sillä huomasin että vuosikausia vaivannut vatsani rauhoittui kun taikaiskusta kun jätin leivät ja leivonnaiset pois! Minulle on tehty lukuisia negatiivisia keliakiatestejä, mutta luulen että syypää kuplintaan on joko leipään lisättävä ylenpalttinen gluteeni jolle voi olla yliherkkä ilman keliakiaakin, taikka liialliset kuidut. Kun lisäsin reippaasti rasvoja ja keskityin syömään kasviksia, lihaa, kalaa ja maitotuotteita, kauhea porina, turvottelu, pahoinvointi ja kipuilu on ollut tiessään. Vaikka minun pitäisi saada vähemmän kuituja kuin ennen, vatsani pelaa huomattavasti paremmin. Välillä kun olen kokeillut YHTÄ aamupalavoileipää, oireet ovat palanneet. Samaa pulputusta ja kouristavaa kipua aiheuttaa myös sokeri, ja viljan ja makean yhdistelmä on kaikkein pahin – vatsani paisuu silmissä.
Tänä jouluna ei siis syödä pipareita eikä joulutorttuja, mutta jos voin vihdoin välttää joka tapaninpäiväisen vatsakipukohtauksen, se on sen arvoista. Päätin pysytellä erossa myös kinkusta ja lanttulaatikosta, sillä nekin sulavat huonosti. Pikkuhiljaa kokeilemalla löytyy se itselle sopiva ruokavalio jonka kanssa ei tarvitse kärsiä. Harmittaa vain että joudun olemaan hiukan hankala toisten ruokapöydissä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mamma kuntoon -projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mamma kuntoon -projekti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Mamma kuntoon, osa 11: Karppiruokaa
Täällä karppaajakokelas pohdiskelee.
Olen nyt kokonaisen viikon yrittänyt tiristää rasvat maksimiin ja hiilarit minimiin. Minusta tämä ruokavalio on tuntunut kovin vaikealta kun tavoitteena on ketoosi, eli hiilihydraatit korkeintaan 20 g päivässä. Kaipaan kipeästi enemmän kasviksia ja minulla on jatkuvasti vaikeuksia keksiä mitä söisin. Olen ollut nälissäni todella paljon, sillä ilmeisesti en ole saanut ympättyä ruokiini riittävästi rasvaa. Epätoivoisena olen lusikoinut öljyä suoraan pullosta suuhun kun en ole muuta keksinyt. En ole myöskään nauttinut syömisestä yhtään koska en rehellisesti juuri pidä monestakaan asiasta jotka ovat nyt ruokavalioni kulmakiviä. Huonoin juttu on se että en ole jaksanut miettiä hyviä karppausreseptejä, ja olen liian usein päätynyt edellisen postaukseni kaltaisiin kammottaviin valintoihin tyyppiä kaksi makkaraa ja raakaa kukkakaalia lounaaksi. Voin siis syyttää itseäni jos tökkii.
Olen kuitenkin havainnut, että olen oppinut syömään asioita maistelutyylillä. Eilen olin kylässä, ja siellä tarjottiin herkullista Tarte tatinia. Otin ihan pienen maistiaisnokareen, ja se riitti. Näin kuulema ranskalaisnaisetkin pitävät linjansa: kaikkea saa syödä, mutta kakkua ei vedetä koko palaa.
Iloisena totesin myös loppuviikosta, että suuhuni oli ilmaantunut tympeä metallinen maku, kuin olisin rautatankoa imeskellyt. Olin siis ilmeisesti tukevasti ketoosissa. Eli ketoaineita on alkanut muodostua kehossani, vaikka hiilihydraattilukemat keikkuivat viime viikolla useimpina päivinä hiukan yli tuon 20 gramman. Ja vaikka lapsella on ollut mahdottoman huonon unen ja vaikean nukahtamisen kausi, olen ollut yllättävän pirteä. Ehkä tämäkin on ketoosin ansiota.
Karppaajakollegani saarnasi minulle, etten saisi ajatella kaloreita ollenkaan. Karppausprojektissani on kuitenkin käynyt niin, että koska rasvainen ruoka ei oiken maita, ja koska lopetan syömisen siinä vaiheessa kun hiilihydraatit ovat täynnä, kalorit jäävät alakanttiin väkisinkin. No, myönnettäköön tosiaan että nälän hallintani ei kyllä ole vielä aivan kohdillaan, ja se johtuu siitä etten ole osannut varata kaappiin riittävästi oikeanlaista ruokaa. Monet karppaajat ovat sitä mieltä että kalorivajetta ei tarvita laihtumiseen koska kroppa toimii toisella tavalla kuin vähärasvaisessa ruokavaliossa. Vaikea sanoa mitä tuosta ajattelisin, mutta vajetta nyt on tullut joka tapauksessa vähän vahingossa.
Tänään lopulta kunnostauduin ja kävin isosti kaupassa ja kokkasin kaksi tuntia ihan innoissani. Tein viittä ruokalajia ensi viikoksi, sillä en aio vielä luovuttaa. Ja kas, tämän iltainen lihapulla-ateria oli aivan jumalaisen hyvää! Mieskin ylisti näitä.
KARPPAAJAN INTIALAISET LIHAPULLAT
400 g jauhelihaa
20 g oliiviöljyä
1 iso sipuli
1 kananmuna
40 g mantelijauhetta
2 dl kermaa
400 g paseerattua tomaattia
30 g voita
Tuoretta tai kuivattua chiliä
Tuoretta basilikaa
Tuoretta korianteria
Inkivääritahnaa
Suolaa
Mustaippuria
Juustokuminaa
Kurkumaa
Garam masalaa
1. Pilko sipuli niin hienoksi kuin mahdollista.
2. Sekoita sipuli, jauheliha, muna, chili ja mantelitahna keskenään ja lisää pippuria ja suolaa maun mukaan.
3. Tee taikinasta 8–10 isoa lihapullaa ja lado ne tarttumattomaksi pinnoitetun pannun tai paistokasarin pohjalle. Lisää voi nokareina pohjalle ja paista pullia miedolla lämmöllä kypsiksi.
4. Sekoita kulhossa 2 dl kuohukermaa, 400 g paseerattua tomaattia ja mausteet. Kaada sekoitus pullien päälle, käännä hellan lämpö pienelle tai kokonaan pois ja anna maustua kastikkeessa hieman. Tarjoile voissa uitettujen vihannesten ja smetanan, jogurtin tms. viileän kastikkeen kanssa.
Lihapullien ravintosisältö 100 grammassa: proteiinia 9g / hiilihydraatteja 3,5 / rasvaa 15 g
Itse käytin hellalla valurautapataa, toimi hyvin.
Note to self: Uunijuuresten kanssa on oltava varovainen, niissä on sen verran reilusti hiilareita että niitä otetaan vain pieni määrä.
Olen nyt kokonaisen viikon yrittänyt tiristää rasvat maksimiin ja hiilarit minimiin. Minusta tämä ruokavalio on tuntunut kovin vaikealta kun tavoitteena on ketoosi, eli hiilihydraatit korkeintaan 20 g päivässä. Kaipaan kipeästi enemmän kasviksia ja minulla on jatkuvasti vaikeuksia keksiä mitä söisin. Olen ollut nälissäni todella paljon, sillä ilmeisesti en ole saanut ympättyä ruokiini riittävästi rasvaa. Epätoivoisena olen lusikoinut öljyä suoraan pullosta suuhun kun en ole muuta keksinyt. En ole myöskään nauttinut syömisestä yhtään koska en rehellisesti juuri pidä monestakaan asiasta jotka ovat nyt ruokavalioni kulmakiviä. Huonoin juttu on se että en ole jaksanut miettiä hyviä karppausreseptejä, ja olen liian usein päätynyt edellisen postaukseni kaltaisiin kammottaviin valintoihin tyyppiä kaksi makkaraa ja raakaa kukkakaalia lounaaksi. Voin siis syyttää itseäni jos tökkii.
Olen kuitenkin havainnut, että olen oppinut syömään asioita maistelutyylillä. Eilen olin kylässä, ja siellä tarjottiin herkullista Tarte tatinia. Otin ihan pienen maistiaisnokareen, ja se riitti. Näin kuulema ranskalaisnaisetkin pitävät linjansa: kaikkea saa syödä, mutta kakkua ei vedetä koko palaa.
Iloisena totesin myös loppuviikosta, että suuhuni oli ilmaantunut tympeä metallinen maku, kuin olisin rautatankoa imeskellyt. Olin siis ilmeisesti tukevasti ketoosissa. Eli ketoaineita on alkanut muodostua kehossani, vaikka hiilihydraattilukemat keikkuivat viime viikolla useimpina päivinä hiukan yli tuon 20 gramman. Ja vaikka lapsella on ollut mahdottoman huonon unen ja vaikean nukahtamisen kausi, olen ollut yllättävän pirteä. Ehkä tämäkin on ketoosin ansiota.
Karppaajakollegani saarnasi minulle, etten saisi ajatella kaloreita ollenkaan. Karppausprojektissani on kuitenkin käynyt niin, että koska rasvainen ruoka ei oiken maita, ja koska lopetan syömisen siinä vaiheessa kun hiilihydraatit ovat täynnä, kalorit jäävät alakanttiin väkisinkin. No, myönnettäköön tosiaan että nälän hallintani ei kyllä ole vielä aivan kohdillaan, ja se johtuu siitä etten ole osannut varata kaappiin riittävästi oikeanlaista ruokaa. Monet karppaajat ovat sitä mieltä että kalorivajetta ei tarvita laihtumiseen koska kroppa toimii toisella tavalla kuin vähärasvaisessa ruokavaliossa. Vaikea sanoa mitä tuosta ajattelisin, mutta vajetta nyt on tullut joka tapauksessa vähän vahingossa.
Tänään lopulta kunnostauduin ja kävin isosti kaupassa ja kokkasin kaksi tuntia ihan innoissani. Tein viittä ruokalajia ensi viikoksi, sillä en aio vielä luovuttaa. Ja kas, tämän iltainen lihapulla-ateria oli aivan jumalaisen hyvää! Mieskin ylisti näitä.
400 g jauhelihaa
20 g oliiviöljyä
1 iso sipuli
1 kananmuna
40 g mantelijauhetta
2 dl kermaa
400 g paseerattua tomaattia
30 g voita
Tuoretta tai kuivattua chiliä
Tuoretta basilikaa
Tuoretta korianteria
Inkivääritahnaa
Suolaa
Mustaippuria
Juustokuminaa
Kurkumaa
Garam masalaa
1. Pilko sipuli niin hienoksi kuin mahdollista.
2. Sekoita sipuli, jauheliha, muna, chili ja mantelitahna keskenään ja lisää pippuria ja suolaa maun mukaan.
3. Tee taikinasta 8–10 isoa lihapullaa ja lado ne tarttumattomaksi pinnoitetun pannun tai paistokasarin pohjalle. Lisää voi nokareina pohjalle ja paista pullia miedolla lämmöllä kypsiksi.
4. Sekoita kulhossa 2 dl kuohukermaa, 400 g paseerattua tomaattia ja mausteet. Kaada sekoitus pullien päälle, käännä hellan lämpö pienelle tai kokonaan pois ja anna maustua kastikkeessa hieman. Tarjoile voissa uitettujen vihannesten ja smetanan, jogurtin tms. viileän kastikkeen kanssa.
Lihapullien ravintosisältö 100 grammassa: proteiinia 9g / hiilihydraatteja 3,5 / rasvaa 15 g
Itse käytin hellalla valurautapataa, toimi hyvin.
Note to self: Uunijuuresten kanssa on oltava varovainen, niissä on sen verran reilusti hiilareita että niitä otetaan vain pieni määrä.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Mamma kuntoon -projekti, osa 9: Tsemppiä
Tämä viikko on sujunut Mamma kuntoon -projektin pyörteissä, tosi huolellisella paneutumisella. Viime viikonloppuna kaksi yli tunnin lenkkiä, toinen rattaiden ja nuoren sankarimme kera. Maanantaina vatsalihasjumppa, tiistaina reisi-vatsa-pakarajumppa, keskiviikkona 27 km pyörällä. Torstaina lepopäivä jolloin kävelin 40 minuuttia työmatkoja, mutten rehkinyt muuta, podin vain armotonta lihaskipua. Tänään kävin kuntosalilla tekemässä yläkroppa- ja vatsatreenin. Yhteensä noin 7 tuntia.
Hyvä fiilis, tällainen minun mittapuuni mukaan runsaammanpuoleinen liikkuminen piiitkästä aikaa tuntuu aivan ihanalta! Ikäänkuin olisi enemmän olemassa ja elossa kun kroppa muistuttelee itsestään treenin jälkeen. Endorfiinit, nuo humalluttavat ystävämme saavat hymyilemään kesken vatsalihasrutistusten. Ja syksy on ihan parasta aikaa elää ja hengittää pyörän satulasta käsin.
Viikon ainoa petturi on vaaka, tuo arkkiviholliseni. Ehkä on tyhmyyttä punnita painoa kun lihakset ovat paikkailutilassa ja keränneet nestettä itseensä, mutta kaipasin kovasti kannustavaa nytkähdystä vaa´an lukemassa. No, nytkähdys tuli, mutta väärään suuntaan! Onneksi vain puoli kiloa, mutta hiukan se oli järkytys kuitenkin.
Olen merkinnyt kaikki tämän viikon syömiseni parhaani mukaan Kalorilaskuriin ja pitänyt huolen etten syö liikaa enkä varsinkaan liian vähän. Olen vähentänyt hiilihydraatteja mutten varsinaisesti karpannut, hiilarit ovat pyörineet siinä 150 gramman päiväannoksessa. Viljat olen jättänyt hyvin vähälle, hiilarit syön kasviksista ja maitotuotteista, lisäksi ehkä pala ruisleipää tai pari hapankorppua päivässä. Olen myös kokeillut gluteenitonta näkkileipää, mikä on uusi herkkuni. Epäilen nimittäin että gluteenilla voisi olla osuutensa vatsavaivoihini, vaikken olekaan keliaakikko. Gluteeniyliherkkyys on ilmeisesti luultua yleisempää, mutta tätä asiaa vasta tutkitaan.
Nyt pohdiskelen että pitäisikö yrittää uudestaan ketoosia, johon en vielä ole koskaan päässyt. Kompastuskiveni ovat hedelmät ja hapanmaitotuotteet joita molempia himoitsen hulluna. Niissä kuitenkin on hiilihydraatteja ketokarppaajalle liian paljon. Joku siinä happamuudessa on sellaista mikä vetää puoleensa. Ruuassa pitää olla kulmaa. Siksi olen myös salmiakin- mutta en suklaansyöjä. Mansikkarahkan- mutta en pullansyöjä. Kovasti kiinnostaisi tietää mitä kehoni kertoo tällä. Jotain tekemistä hapan-emästasapainon kanssa ehkä? Happaman makuinen ruokahan ei välttämättä tuo kehoon happamuutta, vaan usein päinvastoin. Ja emäksisyyttä kehoni todennäköisesti kaipaisi lisää. Tähän pitää perehtyä vielä...
No niin, tässä siis keskittymistä kehollisiin asioihin kerrakseen, niin paljon kuin minä ylipäätään kykenen tällä hetkellä. Katsotaan mikä tunnelma on kuukauden tai puolen vuoden päästä. Ainakin kunnon pitäisi nousta kohisten, ja eiköhän kroppakin ala muistella näitä kuvan aikoja pikkuhiljaa... Jos ei, niin tässä on pakko alkaa opetella uutta kehonkuvaa ja niellä tappionsa.
Kuva Heli Hirvelä
Hyvä fiilis, tällainen minun mittapuuni mukaan runsaammanpuoleinen liikkuminen piiitkästä aikaa tuntuu aivan ihanalta! Ikäänkuin olisi enemmän olemassa ja elossa kun kroppa muistuttelee itsestään treenin jälkeen. Endorfiinit, nuo humalluttavat ystävämme saavat hymyilemään kesken vatsalihasrutistusten. Ja syksy on ihan parasta aikaa elää ja hengittää pyörän satulasta käsin.
Viikon ainoa petturi on vaaka, tuo arkkiviholliseni. Ehkä on tyhmyyttä punnita painoa kun lihakset ovat paikkailutilassa ja keränneet nestettä itseensä, mutta kaipasin kovasti kannustavaa nytkähdystä vaa´an lukemassa. No, nytkähdys tuli, mutta väärään suuntaan! Onneksi vain puoli kiloa, mutta hiukan se oli järkytys kuitenkin.
Olen merkinnyt kaikki tämän viikon syömiseni parhaani mukaan Kalorilaskuriin ja pitänyt huolen etten syö liikaa enkä varsinkaan liian vähän. Olen vähentänyt hiilihydraatteja mutten varsinaisesti karpannut, hiilarit ovat pyörineet siinä 150 gramman päiväannoksessa. Viljat olen jättänyt hyvin vähälle, hiilarit syön kasviksista ja maitotuotteista, lisäksi ehkä pala ruisleipää tai pari hapankorppua päivässä. Olen myös kokeillut gluteenitonta näkkileipää, mikä on uusi herkkuni. Epäilen nimittäin että gluteenilla voisi olla osuutensa vatsavaivoihini, vaikken olekaan keliaakikko. Gluteeniyliherkkyys on ilmeisesti luultua yleisempää, mutta tätä asiaa vasta tutkitaan.
Nyt pohdiskelen että pitäisikö yrittää uudestaan ketoosia, johon en vielä ole koskaan päässyt. Kompastuskiveni ovat hedelmät ja hapanmaitotuotteet joita molempia himoitsen hulluna. Niissä kuitenkin on hiilihydraatteja ketokarppaajalle liian paljon. Joku siinä happamuudessa on sellaista mikä vetää puoleensa. Ruuassa pitää olla kulmaa. Siksi olen myös salmiakin- mutta en suklaansyöjä. Mansikkarahkan- mutta en pullansyöjä. Kovasti kiinnostaisi tietää mitä kehoni kertoo tällä. Jotain tekemistä hapan-emästasapainon kanssa ehkä? Happaman makuinen ruokahan ei välttämättä tuo kehoon happamuutta, vaan usein päinvastoin. Ja emäksisyyttä kehoni todennäköisesti kaipaisi lisää. Tähän pitää perehtyä vielä...
No niin, tässä siis keskittymistä kehollisiin asioihin kerrakseen, niin paljon kuin minä ylipäätään kykenen tällä hetkellä. Katsotaan mikä tunnelma on kuukauden tai puolen vuoden päästä. Ainakin kunnon pitäisi nousta kohisten, ja eiköhän kroppakin ala muistella näitä kuvan aikoja pikkuhiljaa... Jos ei, niin tässä on pakko alkaa opetella uutta kehonkuvaa ja niellä tappionsa.
 |
| Nuori morsian vuosimallia 2009. |
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Mamma kuntoon -projekti, osa 8: (Teko)syitä
Kolme vuotta on kulunut ennenkuin sain sporttivaihteen kunnolla päälle. Miten siinä niin kävi?
Raskauden alkumetreistä loppuun saakka olin uuvahtanut, hengästynyt ja huonovointinen. Oikeastaan huomasin raskauden siitä etten jaksanut enää hiihtää muutamaa sataa metriä puuskuttamatta. Nälkä sen sijaan tuli erittäin läheiseksi vieraaksi ja kolkutti jopa öisin. Raskaus päätyi leikkuupöydälle ja palasin kotiin mukanani ihana pieni poika – ja melkein kymmenen liikakiloa.
Vauvan kanssa kävelin heti kun pystyin ja kärrylenkkeilin ahkerasti syyskuusta marraskuun puoliväliin. Ensilumi satoi, ja ranteeni tulehtuivat pahoin, jouduin välttelemään lumessa kärryttelyä – ja melkein mitä tahansa muutakin liikettä käsillä. Vauvan hoidosta selviydyin irvistellen. Lapsi nukkui pitkiä päikkäreitä ulkosalla eikä koliikin loputtua kaivannut välttämättä vaunulle liikettä, joten kärryttely ei ollut välttämätöntä. Tuuppasin lapsen ulos nukkumaan ja puuhastelin omiani, lähinnä kotihommia. Usein nukuin kun lapsi nukkui. Ranteet paranivat ennen juhannusta.
Sitten saapui kesä hiekkalaatikon reunalla, lenkillä kävin harvakseltaan pojan kanssa. Syksyllä lapsi oppi kävelemään eikä enää viihtynyt vaunuissa pitkiä matkoja kun piti päästä itse harjoittelemaan etenemistä. Kylkeeni jääneet kilot alkoivat toden teolla ottaa pannuun mutta säännöllistä liikuntaa en saanut aikaiseksi harrastaa. Pelkällä syömisen korjaamisella ei ollut mitään vaikutusta, ja imetyksestä ei ollut apua. Tissishown loputtua sain vielä kolme kiloa lisää.
Palattuani viime tammikuussa töihin meni pitkään etten millään malttanut töiden jälkeen lähteä jumppaan kun oli riipivä ikävä pikkumiehen luokse. Kotityöt ovat myös vieneet rasittavuuteen asti aikaa ja energiaa perheemme molemmilta aikuisilta, etenkin kun pieni vandaali avustaa sotkemisessa tehokkaasti, arjen hallinnassa on ollut opettelemista. On tuntunut vaikealta keskittyä painonhallintaan ihan uudessa elämäntilanteessa. Ja keskittymistä se homma toden totta vaatii, sillä minä en ole niitä vahingossa laihtujia.
Nyt kun lapsi on yli kaksi ja minä olen ollut työläinen noin kymmenen kuukautta, olen kypsynyt ajatukseen että haluan pienen siivun säännöllistä omaa aikaa jotta saan itseni taas kuntoon – sekä pääkopan että kropan. Olen myös katsonut kun mies painelee harrastuksiinsa koti-isänä hääräämisen vastapainoksi, ja päätin että minä myös.
Vaikka liikuntaan käytetty aika tuntuu välillä siltä kuin varastaisin omalta lapseltani, koko perhe saa ryöstösaaliini lopulta takaisin lisääntyneenä ilona ja energiana. Vihdoin olen saanut uuden kipinän liikkumiselle!
Miksi tämä selostus? Olen viimeaikoina pohtinut paljon syitä ja tekosyitä. Moni on hanakka nimittämään liikunnan ja painonhallinnan hidasteiksi tulevia selityksiä tekosyiksi – etenkin jos ne ovat toisen elämässä. Itsestäni tuntuu, että tekosyitä tahi eivät, tietyt asiat tuovat aidosti ja oikeasti haastetta pyrkimyksiini. Kuten sanottua, painonhallinta edellyttää keskittymistä, ja jos elämässä on liian paljon muuta ajateltavaa, keskittyminen herpaantuu helposti. Tai yksinkertaisesti voimat eivät vain riitä kaikkeen.
Tarvitaan virstanpylväitä, lähtöpisteitä, mitan täyttymisiä ja maljan ylitse vuotamisia jotta riittävä kimmoke ja motivaatio syttyy. Ja sitten tiukkaa työtä, monta kuukautta, ehkäpä vuosia. Ja jos tuloksia saavutetaan, niiden pitämiseen tarvitaan lisää keskittymistä. Melko haastavaa, mutta toivottavasti ei ihan mahdotonta. Ainakin tiedän, että elämässäni ennen äidiksi tuloa olen pystynyt siihen. Hitaasti ja hiellä sain kehoni sellaiseen balanssiin että minun oli hyvä olla ja peilikuva tuntui omalta. Toivottavasti tällä kertaa pystyn samaan, enkä sitten joudu palaamaan lähtöpisteeseen enää koskaan.
Entä miten aijon ratkaista sen ajan löytämisen? No, työmatkaliikunnalla, lenkkeilemällä enemmän viikonloppuisin pikkumiehen kanssa (joka jälleen viihtyykin rattaissa kun saa olla äidin seurassa) ja olemalla pari kertaa viikossa hitusen itsekäs. Kömmin aamulla vähän aikaisemmin töihin ja livahdan suoraan byroolta jumppaan, ehdin kuitenkin sentään iltapesuaikaan kotiin. Ja seuraavana iltana kokoan sitten muutaman autopalapelin enemmän. Talvella aijon taas sujahtaa suksien päälle suoraan sängystä ja tehdä lyhyen mutta intensiivisen hiihtolenkin heti aamutuimaan ennen konttorille menoa. Täytyy olla luova.
Raskauden alkumetreistä loppuun saakka olin uuvahtanut, hengästynyt ja huonovointinen. Oikeastaan huomasin raskauden siitä etten jaksanut enää hiihtää muutamaa sataa metriä puuskuttamatta. Nälkä sen sijaan tuli erittäin läheiseksi vieraaksi ja kolkutti jopa öisin. Raskaus päätyi leikkuupöydälle ja palasin kotiin mukanani ihana pieni poika – ja melkein kymmenen liikakiloa.
Vauvan kanssa kävelin heti kun pystyin ja kärrylenkkeilin ahkerasti syyskuusta marraskuun puoliväliin. Ensilumi satoi, ja ranteeni tulehtuivat pahoin, jouduin välttelemään lumessa kärryttelyä – ja melkein mitä tahansa muutakin liikettä käsillä. Vauvan hoidosta selviydyin irvistellen. Lapsi nukkui pitkiä päikkäreitä ulkosalla eikä koliikin loputtua kaivannut välttämättä vaunulle liikettä, joten kärryttely ei ollut välttämätöntä. Tuuppasin lapsen ulos nukkumaan ja puuhastelin omiani, lähinnä kotihommia. Usein nukuin kun lapsi nukkui. Ranteet paranivat ennen juhannusta.
Sitten saapui kesä hiekkalaatikon reunalla, lenkillä kävin harvakseltaan pojan kanssa. Syksyllä lapsi oppi kävelemään eikä enää viihtynyt vaunuissa pitkiä matkoja kun piti päästä itse harjoittelemaan etenemistä. Kylkeeni jääneet kilot alkoivat toden teolla ottaa pannuun mutta säännöllistä liikuntaa en saanut aikaiseksi harrastaa. Pelkällä syömisen korjaamisella ei ollut mitään vaikutusta, ja imetyksestä ei ollut apua. Tissishown loputtua sain vielä kolme kiloa lisää.
Palattuani viime tammikuussa töihin meni pitkään etten millään malttanut töiden jälkeen lähteä jumppaan kun oli riipivä ikävä pikkumiehen luokse. Kotityöt ovat myös vieneet rasittavuuteen asti aikaa ja energiaa perheemme molemmilta aikuisilta, etenkin kun pieni vandaali avustaa sotkemisessa tehokkaasti, arjen hallinnassa on ollut opettelemista. On tuntunut vaikealta keskittyä painonhallintaan ihan uudessa elämäntilanteessa. Ja keskittymistä se homma toden totta vaatii, sillä minä en ole niitä vahingossa laihtujia.
Nyt kun lapsi on yli kaksi ja minä olen ollut työläinen noin kymmenen kuukautta, olen kypsynyt ajatukseen että haluan pienen siivun säännöllistä omaa aikaa jotta saan itseni taas kuntoon – sekä pääkopan että kropan. Olen myös katsonut kun mies painelee harrastuksiinsa koti-isänä hääräämisen vastapainoksi, ja päätin että minä myös.
Vaikka liikuntaan käytetty aika tuntuu välillä siltä kuin varastaisin omalta lapseltani, koko perhe saa ryöstösaaliini lopulta takaisin lisääntyneenä ilona ja energiana. Vihdoin olen saanut uuden kipinän liikkumiselle!
Miksi tämä selostus? Olen viimeaikoina pohtinut paljon syitä ja tekosyitä. Moni on hanakka nimittämään liikunnan ja painonhallinnan hidasteiksi tulevia selityksiä tekosyiksi – etenkin jos ne ovat toisen elämässä. Itsestäni tuntuu, että tekosyitä tahi eivät, tietyt asiat tuovat aidosti ja oikeasti haastetta pyrkimyksiini. Kuten sanottua, painonhallinta edellyttää keskittymistä, ja jos elämässä on liian paljon muuta ajateltavaa, keskittyminen herpaantuu helposti. Tai yksinkertaisesti voimat eivät vain riitä kaikkeen.
Tarvitaan virstanpylväitä, lähtöpisteitä, mitan täyttymisiä ja maljan ylitse vuotamisia jotta riittävä kimmoke ja motivaatio syttyy. Ja sitten tiukkaa työtä, monta kuukautta, ehkäpä vuosia. Ja jos tuloksia saavutetaan, niiden pitämiseen tarvitaan lisää keskittymistä. Melko haastavaa, mutta toivottavasti ei ihan mahdotonta. Ainakin tiedän, että elämässäni ennen äidiksi tuloa olen pystynyt siihen. Hitaasti ja hiellä sain kehoni sellaiseen balanssiin että minun oli hyvä olla ja peilikuva tuntui omalta. Toivottavasti tällä kertaa pystyn samaan, enkä sitten joudu palaamaan lähtöpisteeseen enää koskaan.
Entä miten aijon ratkaista sen ajan löytämisen? No, työmatkaliikunnalla, lenkkeilemällä enemmän viikonloppuisin pikkumiehen kanssa (joka jälleen viihtyykin rattaissa kun saa olla äidin seurassa) ja olemalla pari kertaa viikossa hitusen itsekäs. Kömmin aamulla vähän aikaisemmin töihin ja livahdan suoraan byroolta jumppaan, ehdin kuitenkin sentään iltapesuaikaan kotiin. Ja seuraavana iltana kokoan sitten muutaman autopalapelin enemmän. Talvella aijon taas sujahtaa suksien päälle suoraan sängystä ja tehdä lyhyen mutta intensiivisen hiihtolenkin heti aamutuimaan ennen konttorille menoa. Täytyy olla luova.
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Mamma kuntoon -projekti, osa 6: Karppausta
Seuraa avautumista.
Päätin ryhtyä karppaamaan. Siis ihan kunnolla.
Aijemmin olen pyrkinyt jonkinmoiseen sokerilakkoon (siinä täysin pysymättä), satsaamaan hyviin hiilihydraatteihin ja syömään proteiinia ja rasvaa riittävästi. Viimeisen kuukauden olen merkinnyt useimpina päivinä syömäni sapuskat ylös. Käytän Kalorilaskuri.fi palvelua painonhallinnan apuna. Olen lisännyt liikuntaa roimasti sen jälkeen kun palasin töihin tammikuussa, sillä kävelen joka päivä ison osan työmatkoista, yhteensä noin 50 minuuttia päivässä ja kapuan kuudenteen kerrokseen portaita. Viikonloppuisin ja joinain aamuina olen hiihdellyt hyviä hikilenkkejä. Eikä mitään ole tapahtunut, ainakaan silavan sulamisen muodossa. Siis ei kerrassaan mitään. Kunto onneksi on ehkä noussut, siltä ainakin tuntuu.
Luulen että ongelmani ovat seuraavanlaisia:
Teesit aineenvaihdunnan herättelemiseksi:
Tätä listaa kun pohdin, päätin siirtyä kokonaan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon nähdäkseni tapahtuuko kehossani mitään muutoksia. Nyt minua ovat vaivanneet ylipainon lisäksi väsymys, mystiset nivelkivut, vatsavaivat, päänsäryt ja mielialan vaihtelut. En tiedä onko karppaus autuaaksi tekevä asia, mutta aion kokeilla. Asetan tavoitteekseni maltilliset 60 g hiilihydraatteja päivässä, sillä haluan silloin tällöin syödä hedelmän, niistä tulee minulle niin hyvä olo.
Jotenkin tuli sellainen fiilis että painonhallinnalla on pitkän jumituksen jälkeen taas suunta. On hauskaa saada jotain uutta mielenkiintoista mietittävää kun tutustun nyt tähän uuteen ruokavalioon.
Tänä aamuna lähdimme naapurissa asuvan ystävän ja poikiemme kanssa kävelylle, kolme varttia kärryteltiin ennen varsinaista ulkoilua. Pojatkin tuntuivat tykkäävän, ja pystyimme juttelemaan paljon keskittyneemmin kuin lasten kanssa touhutessa muuten. Pienet katselivat maisemia ihan tyytyväisinä. Tästä tulkoon tapa, nyt kun ladut ovat jo kokolailla sulaneet.
Onnellinen olo.
Päätin ryhtyä karppaamaan. Siis ihan kunnolla.
Aijemmin olen pyrkinyt jonkinmoiseen sokerilakkoon (siinä täysin pysymättä), satsaamaan hyviin hiilihydraatteihin ja syömään proteiinia ja rasvaa riittävästi. Viimeisen kuukauden olen merkinnyt useimpina päivinä syömäni sapuskat ylös. Käytän Kalorilaskuri.fi palvelua painonhallinnan apuna. Olen lisännyt liikuntaa roimasti sen jälkeen kun palasin töihin tammikuussa, sillä kävelen joka päivä ison osan työmatkoista, yhteensä noin 50 minuuttia päivässä ja kapuan kuudenteen kerrokseen portaita. Viikonloppuisin ja joinain aamuina olen hiihdellyt hyviä hikilenkkejä. Eikä mitään ole tapahtunut, ainakaan silavan sulamisen muodossa. Siis ei kerrassaan mitään. Kunto onneksi on ehkä noussut, siltä ainakin tuntuu.
Luulen että ongelmani ovat seuraavanlaisia:
- Minulla on hyvin hidas aineenvaihdunta koska olen pienen ikäni laihdutellut, aika nuoresta pitäen.
- Liikun yhtäjaksoisesti liian lyhyitä aikoja. Rasva alkaa palaa vasta yli puolen tunnin jälkeen.
- Syön liian vähän, noin 1500 kilokaloria päivässä, sillä kun peruskulutukseni on reilusti alle 2000 kilokaloria, olen yrittänyt saada edes jonkinmoista vajetta aikaan supistamalla syömiset minimiin. Tämä taas on ilmeisesti johtanut aineenvaihdunnan hidastumiseen entisestään. Kroppa säästelee minkä pystyy.
Teesit aineenvaihdunnan herättelemiseksi:
- Jätä sokerit. Kokonaan. Siis sokeri, makeutusaineet, vaaleat jauhot, vaalea riisi, peruna ja makeat kasvikset kuten herneet. Älä kypsennä hedelmiä tai juureksia, koska niiden fruktoosi muuntuu epäsuotuisalla tavalla kypsentäessä. Hedelmiä sinänsä voi syödä, mutta kohtuudella.
- Jätä kofeiini kokonaan.
- Liiku kolmasti viikossa 45 minuuttia kerrallaan.
- Pukeudu kevyesti. Keho käyttää energiaa lämmittämiseen.
- Juo aterioiden välissä, älä niiden aikana.
- Syö kokojyväviljaa aamuisin.
- Syö vaaleaa lihaa, erityisesti kalkkunaa.
- Treenaa aamuisin, se kiihdyttää aineenvaihduntaa pidempään.
- Syö säännöllisesti. Älä jätä yhtään ateriaa väliin.
- Älä missään nimessä laihduta syömällä kulutusta vähemmän.
Tätä listaa kun pohdin, päätin siirtyä kokonaan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon nähdäkseni tapahtuuko kehossani mitään muutoksia. Nyt minua ovat vaivanneet ylipainon lisäksi väsymys, mystiset nivelkivut, vatsavaivat, päänsäryt ja mielialan vaihtelut. En tiedä onko karppaus autuaaksi tekevä asia, mutta aion kokeilla. Asetan tavoitteekseni maltilliset 60 g hiilihydraatteja päivässä, sillä haluan silloin tällöin syödä hedelmän, niistä tulee minulle niin hyvä olo.
Jotenkin tuli sellainen fiilis että painonhallinnalla on pitkän jumituksen jälkeen taas suunta. On hauskaa saada jotain uutta mielenkiintoista mietittävää kun tutustun nyt tähän uuteen ruokavalioon.
Tänä aamuna lähdimme naapurissa asuvan ystävän ja poikiemme kanssa kävelylle, kolme varttia kärryteltiin ennen varsinaista ulkoilua. Pojatkin tuntuivat tykkäävän, ja pystyimme juttelemaan paljon keskittyneemmin kuin lasten kanssa touhutessa muuten. Pienet katselivat maisemia ihan tyytyväisinä. Tästä tulkoon tapa, nyt kun ladut ovat jo kokolailla sulaneet.
Onnellinen olo.
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Juhlat savunieriälle ja keväälle
Meillä on niistetty yli kaksi viikkoa. Tänään saimme vihdoin kutsuttua ystäviä kylään, saunakin lämmitettiin. Ylitin itseni ja kokeilin uutta: ostin savustuspussin ja kokonaisen kalan, mulkosilmäisen nieriän. Siitä tuli taivaallista, eikä oikeastaan tarvinnut tehdä mitään, kunhan paistoin ja lopuksi hiukan suolaa ja sitruunaa.
Eilen tein päätöksen: ryhdyn karppaamaan. Siitä seuraavassa postauksessa enemmän. Tässä kuitenkin illan herkut:
SAVUNIERIÄ UUNISSA
Kokonainen perattu nieriä
Savustuspussi uunille
1. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita kala savustuspussiin ja uunipellille.
2. Paista kalaa aluksi 15 minuuttia 250 asteessa. Pienennä sitten lämpö 175 asteeseen ja paista vielä puolisen tuntia.
3. Ota kala uunista, revi pussin päälimmäinen puoli pois ja käännä pussin reunat "kulhoksi" etteivät nesteet valu pöydälle.
4. Ripottele kalan päälle ja sisälle hiukan suolaa ja sitruunamehua.
KUKKAKAALIMUUSI
2 pientä kukkakaalia
50 g voita
1 sipuli
suolaa
sitruunamehua
mustapippuria
2 dl vettä
2 rkl mantelijauhetta
1. Huuhdo kukkakaalit ja paloittele ne ja sipulit kattilaan.
2. Lisää voi ja kuullota kasviksia. Anna pehmentyä rielusti.
3. Kaada katilaan vettä vähän kerrallaan. Hauduta kasvikset pehmeiksi ja mausta suolalla ja pippurila.
4. Soseuta kukkakaalimuusi ja laita uunivuokaan. Ripottele päälle mantelijauhetta ja laita vielä vartiksi 225 asteiseen uuniin saamaan väriä.
5. Tarjoile lisäkkeenä perunan tapaan.
Muusi oli kuvien ottohetkellä uunissa. Salaatti on valkokaaliversio tämän postauksen salaatista (ilman hunajaa).
Eilen tein päätöksen: ryhdyn karppaamaan. Siitä seuraavassa postauksessa enemmän. Tässä kuitenkin illan herkut:
SAVUNIERIÄ UUNISSA
Kokonainen perattu nieriä
Savustuspussi uunille
1. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita kala savustuspussiin ja uunipellille.
2. Paista kalaa aluksi 15 minuuttia 250 asteessa. Pienennä sitten lämpö 175 asteeseen ja paista vielä puolisen tuntia.
3. Ota kala uunista, revi pussin päälimmäinen puoli pois ja käännä pussin reunat "kulhoksi" etteivät nesteet valu pöydälle.
4. Ripottele kalan päälle ja sisälle hiukan suolaa ja sitruunamehua.
KUKKAKAALIMUUSI
2 pientä kukkakaalia
50 g voita
1 sipuli
suolaa
sitruunamehua
mustapippuria
2 dl vettä
2 rkl mantelijauhetta
1. Huuhdo kukkakaalit ja paloittele ne ja sipulit kattilaan.
2. Lisää voi ja kuullota kasviksia. Anna pehmentyä rielusti.
3. Kaada katilaan vettä vähän kerrallaan. Hauduta kasvikset pehmeiksi ja mausta suolalla ja pippurila.
4. Soseuta kukkakaalimuusi ja laita uunivuokaan. Ripottele päälle mantelijauhetta ja laita vielä vartiksi 225 asteiseen uuniin saamaan väriä.
5. Tarjoile lisäkkeenä perunan tapaan.
Muusi oli kuvien ottohetkellä uunissa. Salaatti on valkokaaliversio tämän postauksen salaatista (ilman hunajaa).
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Mamma kuntoon -projekti, osa 5: Vatsalihakset
Viime aikoina olen skarpannut aikalailla syömisteni kanssa, ja liikkeellekin olen päässyt ihan mukavasti paitsi hiihtoladuilla myös kävelemällä joka päivä yhteensä noin 50 minuttia työmatkojani. Toivotaan että reippaus tuottaisi vihdoin jonkilaista tulosta silavan sulamisen muodossa, kunto tuntuisi jo hitusen kohentuneen.
Tänään ilmestyneessä FIT-lehdessä on vatsatreeni, jonka ensimmäinen liike vaikuttaa tutulta. Tätä pilateksessa oppimaani harjoitusta olen tehnyt nyt päivittäin. Parasta siinä on se, että treenata voi ihan missä vain, ja liike osuu juuri raskauden löpsäyttämään alavatsaan. Tämä on nyt testissä kotitreenin lisäksi. Meillä on Harakanpojan kanssa ikioma kotijumppa, josta lisää myöhemmin.
Mutta tässä siis FITin imuri nyt ensin. Kuvan tytöllä on muuten puolivuotias vauva.
Entisaikojen kehonrakentajien suosikkiliikkellä kurot uumaasi pienemmäksi nopeammin kuin uskotkaan.
KUVAT Fabian Björk
Itse olen tehnyt liikettä kerralla 25–50 kertaa jos en ole sillä hetkellä ehtinyt muuta, bussimatkat tai vaikka kokkailuhetket ovat hyvää aikaa treenille. Lisäisin tähän että lantionpohjan lihakset pitää aktivoida liikkeessä tiukasti.
Tänään ilmestyneessä FIT-lehdessä on vatsatreeni, jonka ensimmäinen liike vaikuttaa tutulta. Tätä pilateksessa oppimaani harjoitusta olen tehnyt nyt päivittäin. Parasta siinä on se, että treenata voi ihan missä vain, ja liike osuu juuri raskauden löpsäyttämään alavatsaan. Tämä on nyt testissä kotitreenin lisäksi. Meillä on Harakanpojan kanssa ikioma kotijumppa, josta lisää myöhemmin.
Mutta tässä siis FITin imuri nyt ensin. Kuvan tytöllä on muuten puolivuotias vauva.
Entisaikojen kehonrakentajien suosikkiliikkellä kurot uumaasi pienemmäksi nopeammin kuin uskotkaan.
- Seiso ryhdikkäässä asennossa ja ime vatsalihaksia kohti selkärankaa. Kuvittele, että sinun pitää saada kireät farkut vyötärön kohdalta kiinni.
- Jännitä myös pinnallisia lihaksia, sillä pelkkä kevyt alavatsapito ei riitä aktivoimaan koko vatsalihaskorsettia.
- Ylläpidä jännitystä 5 sekuntia ja toista liike 5–10 kertaa.
- Liike on kokonaisvaltainen mutta tuntuu erityisesti alavatsassa.
KUVAT Fabian Björk
Itse olen tehnyt liikettä kerralla 25–50 kertaa jos en ole sillä hetkellä ehtinyt muuta, bussimatkat tai vaikka kokkailuhetket ovat hyvää aikaa treenille. Lisäisin tähän että lantionpohjan lihakset pitää aktivoida liikkeessä tiukasti.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Mamma kuntoon -projekti, osa 4: Lenkillä
Lapsi on ruvennut nukahtamaan kiltisti illalla isin kanssa yhdeksän aikaan. Tänään käytin tilaisuutta hyväksi, ja karkasin lenkille samalla kun pojat menivät iltapesulle. Täydellinen lenkkisää harmaan ja sateisen päivän jälkeen: lämmintä muttei enää hiostavaa, ilta-aurinko paistoi jumalaisesti vielä puoli kymmenen aikaan, lehmät märehtivät aitauksessaan, iltavirkut herneiden ystävät kykkivät itsepoimintapelloilla, haarapääskyt saalistivat pörriäisiä nokat ammollaan.
Moni asia on kaunista, mutta yksi parhaista on kesäiltojen laskevan auringon valo. Maailma näyttää aina parhaat puolensa sen hehkussa. Pidän pitkistä varjoista, kontrasteista, siitä kun kaikki värjäytyy punertavaksi ja vastavalo sokaisee sopivasti.
Oli myös mukava hengästyä ja saada lihakset lämpimiksi, nuuhkia sateenjälkeistä raikasta ilmaa. Puristava matalapaine tuntui väistyneen. Voi, miksi en ole lenkkeillyt enemmän? En pysty juoksemaan, mutta pidän kovaa kävelemisestä yllättävän paljon. Ja pakko myöntää, että vaikka kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, nautin myös ylhäisestä yksinäisyydestä. Liikkumisen ei tarvitse olla sosiaalinen tapahtuma. Tästä lähtien yritän päästä lenkille niin usein kun mahdollista.
En voi leuhkia onnistumisilla keventymisen saralla, mutta muutaman oivalluksen olen tehnyt viime aikoina. Ensinnäkin olin ottanut huomaamattani tavaksi santsata vähän joka aterialla. En tiedä kuinka kauan olen syönyt niin kuin seuraavan aterian saaminen olisi jotenkin epävarmaa. Siis kertakaikkiaan mättänyt liikaa ruokaa lautaselle ja suuhun. On totta että syön kohtuullisen terveellisesti, mutta todistettavasti terveelliselläkin ruokavaliolla voi lihoa, jos ei ymmärrä pysyä kohtuudessa. Tästä lähtien otan ruokaa vain kerran.
Toinen huomio – tai pikemminkin ihastus – on minulle uusi liikuntalaji, vesijuoksu. Vielä en tiedä oikeaa tekniikkaa, sillä en ole ollut ohjatulla tunnilla, mutta kokeilin vesijuoksuvyötä Kumpulan maauimalassa, ja intouduin ostamaan oman. Sen jälkeen olen polkenut menemään useissa luonnonvesissä selluliitit väristen, ja saanut lihakset huutamaan leipää. Laji korjaa kahden minulle ongelmallisen mutta tehokkaan liikuntamuodon hankaluudet: juokseminen vedessä ei satu niveliin, ja polkeminen pystyasennossa ei rasita niskaa eikä vaadi kummoistakaan uimataitoa. Käsiliikkeillä allitkin saavat kyytiä. Vesijuoksu on yksin ehkä vähän tylsä laji, mutta jos muu elämä on yhtä suhaamista, välillä on ihan terveellistä vähän ikävystyäkin – kaikessa rauhassa.
Järjestelmäkamerani on muuten rikki, mutta iPhonen optiikka tuotti iloisen yllätyksen.
Moni asia on kaunista, mutta yksi parhaista on kesäiltojen laskevan auringon valo. Maailma näyttää aina parhaat puolensa sen hehkussa. Pidän pitkistä varjoista, kontrasteista, siitä kun kaikki värjäytyy punertavaksi ja vastavalo sokaisee sopivasti.
Oli myös mukava hengästyä ja saada lihakset lämpimiksi, nuuhkia sateenjälkeistä raikasta ilmaa. Puristava matalapaine tuntui väistyneen. Voi, miksi en ole lenkkeillyt enemmän? En pysty juoksemaan, mutta pidän kovaa kävelemisestä yllättävän paljon. Ja pakko myöntää, että vaikka kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, nautin myös ylhäisestä yksinäisyydestä. Liikkumisen ei tarvitse olla sosiaalinen tapahtuma. Tästä lähtien yritän päästä lenkille niin usein kun mahdollista.
En voi leuhkia onnistumisilla keventymisen saralla, mutta muutaman oivalluksen olen tehnyt viime aikoina. Ensinnäkin olin ottanut huomaamattani tavaksi santsata vähän joka aterialla. En tiedä kuinka kauan olen syönyt niin kuin seuraavan aterian saaminen olisi jotenkin epävarmaa. Siis kertakaikkiaan mättänyt liikaa ruokaa lautaselle ja suuhun. On totta että syön kohtuullisen terveellisesti, mutta todistettavasti terveelliselläkin ruokavaliolla voi lihoa, jos ei ymmärrä pysyä kohtuudessa. Tästä lähtien otan ruokaa vain kerran.
Toinen huomio – tai pikemminkin ihastus – on minulle uusi liikuntalaji, vesijuoksu. Vielä en tiedä oikeaa tekniikkaa, sillä en ole ollut ohjatulla tunnilla, mutta kokeilin vesijuoksuvyötä Kumpulan maauimalassa, ja intouduin ostamaan oman. Sen jälkeen olen polkenut menemään useissa luonnonvesissä selluliitit väristen, ja saanut lihakset huutamaan leipää. Laji korjaa kahden minulle ongelmallisen mutta tehokkaan liikuntamuodon hankaluudet: juokseminen vedessä ei satu niveliin, ja polkeminen pystyasennossa ei rasita niskaa eikä vaadi kummoistakaan uimataitoa. Käsiliikkeillä allitkin saavat kyytiä. Vesijuoksu on yksin ehkä vähän tylsä laji, mutta jos muu elämä on yhtä suhaamista, välillä on ihan terveellistä vähän ikävystyäkin – kaikessa rauhassa.
Järjestelmäkamerani on muuten rikki, mutta iPhonen optiikka tuotti iloisen yllätyksen.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Mamma kuntoon -projekti, osa 3
Olen ihmetellyt suuresti valtavaa ruokahaluani ja sitä, etten millään laihdu imettäessä yhtään, vaikka lapsi syö edelleen (valitettavasti) pari kertaa yöllä, ahkerasti aamulla ja muutaman kerran pitkin päivää. Olen edelleen sen näköinen kuin olisi jo toinen pulla uunissa, painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen ja peilistä katsoo tätimäinen ja ryhditön tantta. Ampiaisvyötäröni on kadonnut, ja vatsalihasten välissä on ikävä railo. En siis ole palautunut synnytyksestä ensinkään. En tavoittele täydellisyyttä ja olen aina ollut runsasmuotoinen, mutta juuri nyt kehoni tuntuu vieraalta.
Tänään suivaannuin niin että ostin paketillisen laihdutusvalmistetta, josta pitäisi minun keittoja väsäämäni muutaman seuraavan päivän ajan. Ei kovin luomua, ei kovin houkuttelevaa, enkä oikeastaan edes usko vippaskonsteihin laihduttamisen saralla. Miksi sitten sorruin moiseen? No, haluan kokeilla olisiko litkukuurilla vaikutusta näläntunteeseen, sillä suurin este normaalimittoihin pääsemisessäni eivät niinkään ole herkut vaan jatkuva nälkä ja puputtaminen, sekä hirmuiset annoskoot. Olen se tyttö joka illanistujaisissa syö toisten jämätkin, ja närppii miehensä ja lapsensa lautasilta. Toden totta, en osaa heittää aina pois edes vauvan mautonta sosemössöä! Syön myös kerran ipanan suussa käyneitä ja lattialle viskottuja tunnistamattomia möykkyjä, enkä nykyään tunne itseäni kylläiseksi juuri koskaan. On oikeasti ahdistavaa olla aina nälissään ja samalla tietää syövänsä jatkuvasti yli oman tarpeen. En mielestäni ole tunnesyöppö, vaan nälkä-kylläisyyssäätelyni on jotenkin vinksahtanut.
No niin, tässäpä tilitystä kerrakseen. Aijemman postaukseni suunnitelmat hiilarien suhteen ovat edelleen voimassa, mutta alkuun muutaman päivän Nutrilett-vihanneskuuri kokeeksi. Koekaniininne raportoi edesottamuksistaan piakkoin.
Joka tapauksessa nämä ovat todella sivuseikkoja, ja olen enimmäkseen vain onnellinen perheestäni ja kasvavan lapsen ihmettelystä ynnä elämästä yleensä. Surullisiakin uutisia olemme nimittäin viime aikoina saaneet lähipiiristä kuulla, ja olen karvaasti todennut että onni tällä saralla ei ole itsestäänselvyys. Joskus ikävät tapahtumat osuvat liian lähelle ja silloin ne koskettavat syvältä, etenkin kun itse on niin samassa elämäntilanteessa.
Näihin sekalaisiin ja sekaviin kuviin ja tunnelmiin lisättäköön, että olen tällä hetkellä yksikätinen, sillä minulla on molemmissa käsissä marraskuusta asti vaivannut jännetuppitulehdus johon sain tänään kortisonipistokset. Seuraus oli se, että kipeämpi oikea käsi tuntuu nyt hivenen paremmalta, mutta alunperin parempi vasen käsi äityi ja on nyt täysin toimintakyvytön. Ei kovin kätevää kun on vasenkätinen ja vauva hoidettavana. Paniikki meinaa iskeä...
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Mamma kuntoon -projekti, osa 2: Karppausta
Mamma kuntoon -projekti etenee. Olen nyt vajaan viikon kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota, ja tällä kertaa tiukemmin kuin ikinä. Tämä siksi, että olen ennenkin todennut hiilareiden vähentämisen toimivaksi painonhallinnan ja kehoni hyvinvoinnin kannalta. Herkkä ja helposti ärtyvä hornankattilavatsani rauhoittuu ja oloni on pirteämpi ja energisempi. Myös vaaka on ystäväni, ja jatkuva näläntunne lakkaa vaivaamasta
Yleensä olen varsinainen hedelmä- ja mehusieppo. Hedelmiä menee noin viisi päivässä, mehua yli puoli litraa. Tässä ei sinänsä ole mitään kauhean pahaa, mutta voitte vain kuvitella hedelmäsokerin eli samalla hiilihydraattien määrän. Ja arvatkaa kuinka paljon suolistoni epätasapainoinen bakteerikanta villiintyykään kun se saa moiset satsit käymisenergiaa? Myös leipä maistuu turhan hyvin, vaikka täysjyväruista enimmäkseen syönkin.
Vähähiilihydraattisen ruokavalioni ideana on, että kun normaalisti saan syömästäni energiasta vähintään puolet hiilihydraateista, ja loput rasvasta ja proteiineista, tämä jako keikautetaan niin, että rasva ja proteiinit valtaavat yhteensä noin 80 % osuuden päivittäisestä ravinnonsaannistani. Eli esim. Hiilarit 20 %, rasvat 40 %, proteiinit 40 %. Omakohtaisesti sanoisin, että riittävä proteiinien saanti on suoraan verrannollinen nälän tunteen poissa pysymiseen.
Mitenkäs tämä toteutetaan?
Kiellettyjen listalle siis menevät:
Sokerit ja makeutusaineet
Hedelmät ja mehut
Leipä ja muut viljatuotteet
Peruna
Pasta
Riisi
Lisään ruokavaliooni:
Luomulihaa
Luomumunia
Vihanneksia ja juureksia
Pähkinöitä ja siemeniä
Maitotuotteita
Marjoja
Soijatuotteita
Voita, öljyjä ja kookosrasvaa
Poden huonoa omaatuntoa eläinkunnan tuotteista kuten lihasta, munista ja maidosta, sillä olen jälleen syönyt niitä aika paljon, ja se nyt ei ole todellakaan kovin ekologista. Maitotuotteissa en voi edes suosia luomua muuten kuin maidon kohdalla, koska minulla on laktoosi-intoleranssi. Toisaalta myös kotimaisia juureksia menee enemmän kuin yleensä, ja pyrin ostamaan lihat ja munat luomuna.
En kuitenkaan aijo syödä näin tiukasti hamaan hautaan asti, vaan muutaman viikon tiukennuksen jälkeen palautan hedelmät ja täysjyväviljat ruokavaliooni, mutta yritän pitää määrät aijempaa kohtuullisempina. Tällöin hiilareiden osuus jäisi kuitenkin alle puoleen kokonaisenergiamäärästä.
Kuinka sitten pystyn laskemaan moisia prosentteja? No, netti on täynnä painonhallintaan ja ravitsemuksen parantamiseen tarkoitettuja palveluja, kuten vaikkapa kalorilaskuri.fi, kiloklubi.fi ja keventajat.fi. Ne ovat joko edullisia tai täysin ilmaisia. Suosittelen lämpimästi! Ja ehdottomasti kannattaa syödä tarpeeksi, sillä painonhallinta vaikeutuu nälkäkuureilla. Liian vähän syöminen johtaa lopulta useimmiten lihomiseen ja lihasmassan menetykseen. Itse pyrin pikemminkin parempaan oloon ja hyvään terveyteen, hoikistuminen tapahtuu toivon mukaan hitaasti ja pysyvästi ruokavalioremontin ansiosta.
Mitä sitten syön?
Aamiaiseksi
2 keitettyä kananmunaa
smoothie jossa runsaasti kotimaisia marjoja, luonnonjogurttia ja siemeniä
Kahvia
Lounaaksi
2 lautasellista sosekeittoa
Raejuustoa
Pähkinöitä tai siemeniä
Välipalaksi
Viiliä
Porkkanoita
Pähkinöitä
Päivälliseksi
Reilusti lihaa tai rasvaista kalaa tai tofua
Salaattia tai Höyrytettyjä vihanneksia öljyn kanssa
Luomukevytmaitoa
Iltapalaksi
2 avokadoa + kikherneitä + tomaattia
Rahkaa + kotimaisia marjoja
Ja ei mitään kevyttuotteita, rasvaa pitää ruokavaliossa olla tarpeeksi! Avokadossa, rasvaisessa kalassa, pähkinöissä ja siemenissä on hyviä rasvahappoja. Myös lisäaineita kaihdan aina ja edelleen, ja ylipäätään kaikkea keinotekoista. Yleensä lipsun aina jossain kohtaa – milloin se on yksi hedelmä päivässä, milloin pala tummaa suklaata tai lasi viiniä. Se ei maata kaada, mutta peruslinjat ovat nämä. Eniten kaipaan hedelmiä, ja vaikeimpia ovat välipalat. Mitä sitä ihminen syö jos ei saa syödä appelsiinia ja leipää?
Ironista kyllä, kuva on pihistetty täältä :)
tiistai 8. helmikuuta 2011
Mamma kuntoon -projekti
Olen ärsyyntynyt, koska en mahdu vieläkään vanhoihin vaatteisiini, kiloja tuli raskausaikana kiitettävästi, ja ekaa kertaa elämässäni minulla on takamuksen lisäksi kunnon maha. Oikeastaan en ole keventynyt synnytyksen jälkeisen viikon jälkeen grammaakaan, vaikka tuotan maitoa kuin keskikokoinen meijeri. Pidän tätä aika epäreiluna, koska minusta KAIKKI ystäväni ja tuttuni ovat laihtuneet ikäänkuin huomaamattaan imettässään. Poika on nyt 5 kk, huitelee jossain plussakäyrillä ja kasvaa kohisten. Mamman paino puolestaan keikkuu lievästi ylipainoisten painoindeksin puolella, eikä vaa´an viisari suostu yhtään siirtymään vasemmalle. Ennen raskautta olin juuri keventänyt 7–8 kiloa, ja normaalipainoisena oli ihanaa ja helppoa pukeutua. Raskausaikana sitten sain joka ikisen kilon takaisin. Luulen että lihoin lähinnä salmiakilla ja isoilla ruoka-annoksilla, kun oli kokoajan nälkä.
No, liikkumiseni jäi myöskin jo ensimmäisillä raskausviikoilla pois kun oli niin voipunut olo. Pieni kävely hengästytti julmetusti. Synnytyksen – tai siis keisarinleikkauksen – jälkeen syksy alkoi reippaasti vaunulenkkeillen, mutta lumen tultua sain välittömästi jännetuppitulehduksen molempiin ranteisiin, ja sitä poden edelleen. Ei siis huvita puurtaa auraamattomilla teillä täällä Helsingin maaseudulla yhtään enempää kuin on pakko. Mikä siis neuvoksi?
Aloitin uudestaan kuntosalilla käynnin. Salillani on hyvä lapsiparkki, ja ahdistunut olo lapsen sinne hylkäämisestä hälveni kun huomasin että poika ottaa minut jumpan jälkeen iloisena vastaan eikä ole pahemmin ikävää itkenyt. Kerrankin pieni löytyi hoitajan sylistä sormiaan mutustellen ja piirrettyjä innolla tuijottaen. Kotona kun telkkari on harvoin päällä, liikkuva kuva tuntui kiehtovan erityisesti.
Eilen tein omatoimista salitreeniä ja lopuksi osallistuin vartin core-tunnille. Oli mukavaa, niin mukavaa että innostuin rehkimään vähän liikaakin. No, seuraavaksi aijon jumpata samaisella salilla vähän eri lihaksia ja marssia hyvän aikaa juoksumatolla. Juokseminen ei kylläkään suju kipeytyvien polvien takia, se ei ole minun lajini. Olen pikemminkin kömpelö ja vahva härkä kuin ketterä ja nopea peura, mitä liikuntaan tulee.
Mitäs muuta? Aloitin eilen totaalisen herkkulakon. Tiedän ettei se toimi pidemmän päälle, mutta olen myös huomannut että sallivampi asenne johtaa pieneen herkutteluun joka päivä. Koska olen pienikokoinen ihminen, saan helposti vaikka parinsadan ylimääräisen kalorin päivätahdilla kilot kertymään puolessa vuodessa. Aijemmin laihduin proteiineja lisäämällä ja hiilareita vähentämällä ja parantamalla. Sama resepti siis nytkin edessä.
Tässä esimerkkiateriat yhdeltä päivältä:
AAMIAINEN
Boris-juomaa
Spelttipuuroa, pakastemarjoja
Kuppi kahvia
Banaani
Keitetty kananmuna
1,5 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
LOUNAS
Pieni vihersalaatti ilman kastiketta
Iso lautasellinen linssikeittoa
1 pala luomu täysjyväruisleipää
5 g voita
Porkkana
Omena
VÄLIPALA
Smoothie marjoista, mehusta ja luonnonjugurtista
Kourallinen pähkinöitä (ei maapähkinöitä)
ILLALLINEN
Luomunaudanliha-kasviswok (ei riisiä)
200 g raejuustoa
Luomu kevytmaitoa
ILTAPALA
Maustamatonta rahkaa, tuoretta ananasta ja pakastemarjoja
Porkkana
Vähintään 2 l vettä
Yht. n. 1900 kcal
Tämäntyyppisesti mennään. Ideana on että syön aikalailla kulutukseni verran, ja miinuskalorit tulevat liikunnasta ja imetyksestä. Imettäjähän ei saa varsinaisesti laihduttaa. Liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa tunnin verran, imetyksen olen kuullut kuluttavan n. 500 kcal / päivä. Hiilihydraatit painottuvat aamupäivälle, illalla en syö leipää koska se kehittää vatsassa ilmaa yöllä, aamu aloitetaan puurolla tai täysjyväleivällä. Proteiineja pitää saada runsaasti, joten en osaa laihduttaa ilman lihaa. Toki pavuillakin voisi, mutta niissä on paljon vähemmän protskuja ja enemmän hiilareita. Kaiken kaikkiaan pitää syödä ja juoda tarpeeksi. Tässä mallissa hiilihydraatteja on noin puolet, proteiineja 30 % ja rasvoja 20 % päivän energiantarpeesta. Jos lisäisin rasvoja hiukan, dieetti muistuttaisi zone-diettiä, jossa proteiineja ja rasvaa syödään noin 30 % ja hiilareita 40 %. Tällöin linssikeitto varmaan pitäisi vaihtaa kalaan ja syödä jokin rasvainen maitotuote tai enemmän pähkinöitä leivän tilalla. Niinkin siis joskus.
Ja päivä alkaa maitohappokäytetyllä vihannesmehulla, Boris-juomalla tyhjään vatsaan nautittuna. Sitä saa Helsingistä Maatilatorilta. Vatsa kiittää.
Ps. Harakanpojan vatsa rauhoittui kolmen viikon maidottomalla kuurillani, ja selätimme koliikin. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin ihan vaan kypsymättömyydestä, koska nyt hän sietää itsekin jugurttia ym. Niin, olemme siirtyneet kiinteisiin. Kerron toisessa postauksessa kivoja mössövinkkejä. Mutta kyllä meillä ihan tavallista purkkimuonaakin kuluu. Ja äipän maitoa tietysti lisäksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)