Retkellä

Huhtikuun lämpö, ja eväsretki metsään. Paras tapa matkustaa on tietysti äidin pyöräkärryn keltaisessa kyydissä. Metsään on joku rakentanut hienon majan, siellä eväät maistuvat. Ja vastapäätä löytyivät sopivasti mahottoman isot hiekkakasat, jihuuuu!

Tämä reissu muistutti taas äidille sen, että vaatteet on tehty leikkimistä varten. Hetken kauhistutti kun en osannut varautua ihan tällaiseen rypemiseen ja otettiin juuri ekaa käyttöön Gugguun ihana collegetakki puodin valikoimista. Mutta mutta... JOS se tämän kestää, on se entistä enemmän ostamisen arvoinen vaate, ja voin sitä ilolla myydä. Tässä siis järjestyivät ankarat testiolosuhteet, hih!

Menopeli

Syksy on jo pitkällä mutta sain viimein hankituksi tällaisen menopelin, jihuu! Spectran kärry kiinnitetään kätevästi pyörään valmiiksi asennetun sovittimen avulla. Se on ihmeen kevyt mutta kestää painoa 40 kiloon asti. Hyvästi epätoivoiset ja vähän hasardit pyöräkauppareissut kun tavaraa on joka sarvessa, olalla ja suurinpiirtein päänpäälläkin.

Matkustajakin oli aivan intona. Ja juu, tämä oli minuutin koeajo, normaalisti tietysti kuskillakin kypärä päässä, ja kärryyn pitää muistaa ehdottomasti kiinnittää siihen kuuluva viiri, jotta autoilijat näkevät pyörän perässä tulevan bonusosan.

Mamma kuntoon -projekti, osa 12: Väliaikatietoja

Vuosi on lopuillaan, ja ajattelin kertoa vähän kuulumisia ja havaintojani kunto- ja ruokavalioremonttini tiimoilta.

Ensin pitää sanoa, että homma ei ole edennyt aivan yhtä tehokkaasti kuin olisin toivonut, mutta ihan tuloksetta en ole silti jäänyt.

Aloitin työmatkapyöräilyn vajaa 14 km suuntaansa pari kertaa viikossa kesälomien jälkeen, ja totisesti hurahdin. Liikunta jolle aijemmin tuntui olevan vaikea löytää aikaa, sujahti arkeen kuin huomaamatta. Mikä parasta, pyöräily mäkisessä maastossa on niin tehokasta, että 3,5 tuntia viikossa alkoi aika nopeasti kohottaa kuntoa, ja homma alkoi sujua kevyemmin jo viikon jälkeen. Vielä kun kaveri huolsi pyöräni ja vaihtoi luistavammat laakerit, matka-aika lyheni tunnista 50 minuuttiin. Työpaikalle päästyäni olin pirteä kuin peipponen ja täynnä ihan uudenlaista energiaa. Syksyllä sain nastarenkaat, joten matka jatkui pitkälle marraskuulle, maltoin lopettaa vasta kun saimme paksut kinokset tänne Helsinkiinkin. Nyt on tarkoitus ruveta hiihtämään, heti kun nuhanenä paranee.

Huomasin yllätyksekseni, että raskaudesta jäänyt vatsakellukka alkoi vihdoin kahden vuoden jälkeen kuroutua pikavauhtia sisään. Minulle oli jäänyt iso rako lihasten väliin, ja lähemmäs kymmenen uteliasta on kuluneina parina synnytyksen jälkeisenä vuotena tiedustellut olenko uudestaan raskaana. Nyt ei ole taputtelijoita näkynyt, vaikka en vielä pyykkilautaa omistakaan, hih. Pyöräily onkin siis parasta mahdollista keskivartalojumppaa, vaikka sen voisi kuvitella ensisijaisesti treenaavan peppua ja reisiä!

Kiloja on valitettavasti pudonnut vain muutama, mutta se on silti ihan hyvä kun suunta on ollut viimeiset kolme vuotta lähinnä nousujohteinen. Mitoista on kadonnut suhteessa enemmän.

Pyöräilyn lisäksi toinen olennainen muutos on ruokavalio. Olen edelleen karpannut maltillisesti, vaikka tiukan linjan ketokarppauskokeilua en halunnutkaan jatkaa paria viikkoa kauempaa. Koin että ei ole järkevää pitää yllä dieettiä joka ei tunnu itselle luontevalta, sillä haluan pysyviä muutoksia ruokavaliooni. Halusin palauttaa kasviksia ja maitotuotteita lautaselleni vaikka niissä onkin hiilareita. Ilman viljoja olen koittanut nyt elää, sillä huomasin että vuosikausia vaivannut vatsani rauhoittui kun taikaiskusta kun jätin leivät ja leivonnaiset pois! Minulle on tehty lukuisia negatiivisia keliakiatestejä, mutta luulen että syypää kuplintaan on joko leipään lisättävä ylenpalttinen gluteeni jolle voi olla yliherkkä ilman keliakiaakin, taikka liialliset kuidut. Kun lisäsin reippaasti rasvoja ja keskityin syömään kasviksia, lihaa, kalaa ja maitotuotteita, kauhea porina, turvottelu, pahoinvointi ja kipuilu on ollut tiessään. Vaikka minun pitäisi saada vähemmän kuituja kuin ennen, vatsani pelaa huomattavasti paremmin. Välillä kun olen kokeillut YHTÄ aamupalavoileipää, oireet ovat palanneet. Samaa pulputusta ja kouristavaa kipua aiheuttaa myös sokeri, ja viljan ja makean yhdistelmä on kaikkein pahin – vatsani paisuu silmissä.

Tänä jouluna ei siis syödä pipareita eikä joulutorttuja, mutta jos voin vihdoin välttää joka tapaninpäiväisen vatsakipukohtauksen, se on sen arvoista. Päätin pysytellä erossa myös kinkusta ja lanttulaatikosta, sillä nekin sulavat huonosti. Pikkuhiljaa kokeilemalla löytyy se itselle sopiva ruokavalio jonka kanssa ei tarvitse kärsiä. Harmittaa vain että joudun olemaan hiukan hankala toisten ruokapöydissä.

Mamma kuntoon -projekti, osa 9: Tsemppiä

Tämä viikko on sujunut Mamma kuntoon -projektin pyörteissä, tosi huolellisella paneutumisella. Viime viikonloppuna kaksi yli tunnin lenkkiä, toinen rattaiden ja nuoren sankarimme kera. Maanantaina vatsalihasjumppa, tiistaina reisi-vatsa-pakarajumppa, keskiviikkona 27 km pyörällä. Torstaina lepopäivä jolloin kävelin 40 minuuttia työmatkoja, mutten rehkinyt muuta, podin vain armotonta lihaskipua. Tänään kävin kuntosalilla tekemässä yläkroppa- ja vatsatreenin. Yhteensä noin 7 tuntia.

Hyvä fiilis, tällainen minun mittapuuni mukaan runsaammanpuoleinen liikkuminen piiitkästä aikaa tuntuu aivan ihanalta! Ikäänkuin olisi enemmän olemassa ja elossa kun kroppa muistuttelee itsestään treenin jälkeen. Endorfiinit, nuo humalluttavat ystävämme saavat hymyilemään kesken vatsalihasrutistusten. Ja syksy on ihan parasta aikaa elää ja hengittää pyörän satulasta käsin.

Viikon ainoa petturi on vaaka, tuo arkkiviholliseni. Ehkä on tyhmyyttä punnita painoa kun lihakset ovat paikkailutilassa ja keränneet nestettä itseensä, mutta kaipasin kovasti kannustavaa nytkähdystä vaa´an lukemassa. No, nytkähdys tuli, mutta väärään suuntaan! Onneksi vain puoli kiloa, mutta hiukan se oli järkytys kuitenkin.

Olen merkinnyt kaikki tämän viikon syömiseni parhaani mukaan Kalorilaskuriin ja pitänyt huolen etten syö liikaa enkä varsinkaan liian vähän. Olen vähentänyt hiilihydraatteja mutten varsinaisesti karpannut, hiilarit ovat pyörineet siinä 150 gramman päiväannoksessa. Viljat olen jättänyt hyvin vähälle, hiilarit syön kasviksista ja maitotuotteista, lisäksi ehkä pala ruisleipää tai pari hapankorppua päivässä. Olen myös kokeillut gluteenitonta näkkileipää, mikä on uusi herkkuni. Epäilen nimittäin että gluteenilla voisi olla osuutensa vatsavaivoihini, vaikken olekaan keliaakikko. Gluteeniyliherkkyys on ilmeisesti luultua yleisempää, mutta tätä asiaa vasta tutkitaan.

Nyt pohdiskelen että pitäisikö yrittää uudestaan ketoosia, johon en vielä ole koskaan päässyt. Kompastuskiveni ovat hedelmät ja hapanmaitotuotteet joita molempia himoitsen hulluna. Niissä kuitenkin on hiilihydraatteja ketokarppaajalle liian paljon. Joku siinä happamuudessa on sellaista mikä vetää puoleensa. Ruuassa pitää olla kulmaa. Siksi olen myös salmiakin- mutta en suklaansyöjä. Mansikkarahkan- mutta en pullansyöjä. Kovasti kiinnostaisi tietää mitä kehoni kertoo tällä. Jotain tekemistä hapan-emästasapainon kanssa ehkä? Happaman makuinen ruokahan ei välttämättä tuo kehoon happamuutta, vaan usein päinvastoin. Ja emäksisyyttä kehoni todennäköisesti kaipaisi lisää. Tähän pitää perehtyä vielä...

No niin, tässä siis keskittymistä kehollisiin asioihin kerrakseen, niin paljon kuin minä ylipäätään kykenen tällä hetkellä. Katsotaan mikä tunnelma on kuukauden tai puolen vuoden päästä. Ainakin kunnon pitäisi nousta kohisten, ja eiköhän kroppakin ala muistella näitä kuvan aikoja pikkuhiljaa... Jos ei, niin tässä on pakko alkaa opetella uutta kehonkuvaa ja niellä tappionsa.

Nuori morsian vuosimallia 2009.

Kuva Heli Hirvelä

Mamma kuntoon -projekti, osa 8: (Teko)syitä

Kolme vuotta on kulunut ennenkuin sain sporttivaihteen kunnolla päälle. Miten siinä niin kävi?

Raskauden alkumetreistä loppuun saakka olin uuvahtanut, hengästynyt ja huonovointinen. Oikeastaan huomasin raskauden siitä etten jaksanut enää hiihtää muutamaa sataa metriä puuskuttamatta. Nälkä sen sijaan tuli erittäin läheiseksi vieraaksi ja kolkutti jopa öisin. Raskaus päätyi leikkuupöydälle ja palasin kotiin mukanani ihana pieni poika – ja melkein kymmenen liikakiloa.

Vauvan kanssa kävelin heti kun pystyin ja kärrylenkkeilin ahkerasti syyskuusta marraskuun puoliväliin. Ensilumi satoi, ja ranteeni tulehtuivat pahoin, jouduin välttelemään lumessa kärryttelyä – ja melkein mitä tahansa muutakin liikettä käsillä. Vauvan hoidosta selviydyin irvistellen. Lapsi nukkui pitkiä päikkäreitä ulkosalla eikä koliikin loputtua kaivannut välttämättä vaunulle liikettä, joten kärryttely ei ollut välttämätöntä. Tuuppasin lapsen ulos nukkumaan ja puuhastelin omiani, lähinnä kotihommia. Usein nukuin kun lapsi nukkui. Ranteet paranivat ennen juhannusta.

Sitten saapui kesä hiekkalaatikon reunalla, lenkillä kävin harvakseltaan pojan kanssa. Syksyllä lapsi oppi kävelemään eikä enää viihtynyt vaunuissa pitkiä matkoja kun piti päästä itse harjoittelemaan etenemistä. Kylkeeni jääneet kilot alkoivat toden teolla ottaa pannuun mutta säännöllistä liikuntaa en saanut aikaiseksi harrastaa. Pelkällä syömisen korjaamisella ei ollut mitään vaikutusta, ja imetyksestä ei ollut apua. Tissishown loputtua sain vielä kolme kiloa lisää.

Palattuani viime tammikuussa töihin meni pitkään etten millään malttanut töiden jälkeen lähteä jumppaan kun oli riipivä ikävä pikkumiehen luokse. Kotityöt ovat myös vieneet rasittavuuteen asti aikaa ja energiaa perheemme molemmilta aikuisilta, etenkin kun pieni vandaali avustaa sotkemisessa tehokkaasti, arjen hallinnassa on ollut opettelemista. On tuntunut vaikealta keskittyä painonhallintaan ihan uudessa elämäntilanteessa. Ja keskittymistä se homma toden totta vaatii, sillä minä en ole niitä vahingossa laihtujia.

Nyt kun lapsi on yli kaksi ja minä olen ollut työläinen noin kymmenen kuukautta, olen kypsynyt ajatukseen että haluan pienen siivun säännöllistä omaa aikaa jotta saan itseni taas kuntoon – sekä pääkopan että kropan. Olen myös katsonut kun mies painelee harrastuksiinsa koti-isänä hääräämisen vastapainoksi, ja päätin että minä myös.

Vaikka liikuntaan käytetty aika tuntuu välillä siltä kuin varastaisin omalta lapseltani, koko perhe saa ryöstösaaliini lopulta takaisin lisääntyneenä ilona ja energiana. Vihdoin olen saanut uuden kipinän liikkumiselle!

Miksi tämä selostus? Olen viimeaikoina pohtinut paljon syitä ja tekosyitä. Moni on hanakka nimittämään liikunnan ja painonhallinnan hidasteiksi tulevia selityksiä tekosyiksi – etenkin jos ne ovat toisen elämässä. Itsestäni tuntuu, että tekosyitä tahi eivät, tietyt asiat tuovat aidosti ja oikeasti haastetta pyrkimyksiini. Kuten sanottua, painonhallinta edellyttää keskittymistä, ja jos elämässä on liian paljon muuta ajateltavaa, keskittyminen herpaantuu helposti. Tai yksinkertaisesti voimat eivät vain riitä kaikkeen.

Tarvitaan virstanpylväitä, lähtöpisteitä, mitan täyttymisiä ja maljan ylitse vuotamisia jotta riittävä kimmoke ja motivaatio syttyy. Ja sitten tiukkaa työtä, monta kuukautta, ehkäpä vuosia. Ja jos tuloksia saavutetaan, niiden pitämiseen tarvitaan lisää keskittymistä. Melko haastavaa, mutta toivottavasti ei ihan mahdotonta. Ainakin tiedän, että elämässäni ennen äidiksi tuloa olen pystynyt siihen. Hitaasti ja hiellä sain kehoni sellaiseen balanssiin että minun oli hyvä olla ja peilikuva tuntui omalta. Toivottavasti tällä kertaa pystyn samaan, enkä sitten joudu palaamaan lähtöpisteeseen enää koskaan.

Entä miten aijon ratkaista sen ajan löytämisen? No, työmatkaliikunnalla, lenkkeilemällä enemmän viikonloppuisin pikkumiehen kanssa (joka jälleen viihtyykin rattaissa kun saa olla äidin seurassa) ja olemalla pari kertaa viikossa hitusen itsekäs. Kömmin aamulla vähän aikaisemmin töihin ja livahdan suoraan byroolta jumppaan, ehdin kuitenkin sentään iltapesuaikaan kotiin. Ja seuraavana iltana kokoan sitten muutaman autopalapelin enemmän. Talvella aijon taas sujahtaa suksien päälle suoraan sängystä ja tehdä lyhyen mutta intensiivisen hiihtolenkin heti aamutuimaan ennen konttorille menoa. Täytyy olla luova.

Mamma kuntoon -projekti, osa 6: Karppausta

Seuraa avautumista.

Päätin ryhtyä karppaamaan. Siis ihan kunnolla.

Aijemmin olen pyrkinyt jonkinmoiseen sokerilakkoon (siinä täysin pysymättä), satsaamaan hyviin hiilihydraatteihin ja syömään proteiinia ja rasvaa riittävästi. Viimeisen kuukauden olen merkinnyt useimpina päivinä syömäni sapuskat ylös. Käytän Kalorilaskuri.fi palvelua painonhallinnan apuna. Olen lisännyt liikuntaa roimasti sen jälkeen kun palasin töihin tammikuussa, sillä kävelen joka päivä ison osan työmatkoista, yhteensä noin 50 minuuttia päivässä ja kapuan kuudenteen kerrokseen portaita. Viikonloppuisin ja joinain aamuina olen hiihdellyt hyviä hikilenkkejä. Eikä mitään ole tapahtunut, ainakaan silavan sulamisen muodossa. Siis ei kerrassaan mitään. Kunto onneksi on ehkä noussut, siltä ainakin tuntuu.


Luulen että ongelmani ovat seuraavanlaisia:

1. Minulla on hyvin hidas aineenvaihdunta koska olen pienen ikäni laihdutellut, aika nuoresta pitäen.
2. Liikun yhtäjaksoisesti liian lyhyitä aikoja. Rasva alkaa palaa vasta yli puolen tunnin jälkeen.
3. Syön liian vähän, noin 1500 kilokaloria päivässä, sillä kun peruskulutukseni on reilusti alle 2000 kilokaloria, olen yrittänyt saada edes jonkinmoista vajetta aikaan supistamalla syömiset minimiin. Tämä taas on ilmeisesti johtanut aineenvaihdunnan hidastumiseen entisestään. Kroppa säästelee minkä pystyy.

Mikä neuvoksi? Sain tutultani seuraavanlaisen listan teesejä joita noudattamalla aineenvaihdunnan pitäisi hyrähtää käyntiin, mutta pitkämielinen pitää olla. Tähän voi kulua aikaa kaksikin vuotta. No, minulla ei ole kiire kunhan jotain alkaisi tapahtua.

Teesit aineenvaihdunnan herättelemiseksi:

1. Jätä sokerit. Kokonaan. Siis sokeri, makeutusaineet, vaaleat jauhot, vaalea riisi, peruna ja makeat kasvikset kuten herneet. Älä kypsennä hedelmiä tai juureksia, koska niiden fruktoosi muuntuu epäsuotuisalla tavalla kypsentäessä. Hedelmiä sinänsä voi syödä, mutta kohtuudella.
2. Jätä kofeiini kokonaan.
3. Liiku kolmasti viikossa 45 minuuttia kerrallaan.
4. Pukeudu kevyesti. Keho käyttää energiaa lämmittämiseen.
5. Juo aterioiden välissä, älä niiden aikana.
6. Syö kokojyväviljaa aamuisin.
7. Syö vaaleaa lihaa, erityisesti kalkkunaa.
8. Treenaa aamuisin, se kiihdyttää aineenvaihduntaa pidempään.
9. Syö säännöllisesti. Älä jätä yhtään ateriaa väliin.
10. Älä missään nimessä laihduta syömällä kulutusta vähemmän.

Sokereiden kanssa on oltava tarkkana, sillä piilosokeria sisältyy myös mm. seuraaviin monien ruokien tuoteselosteissa vilahteleviin ainesosiin: emulgointiaine, maissi- tai perunatärkkelys, dekstroosi, maltodekstiini jne. Näitä piiloutuu myös paljon puhuttujen E-koodien taakse.

Tätä listaa kun pohdin, päätin siirtyä kokonaan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon nähdäkseni tapahtuuko kehossani mitään muutoksia. Nyt minua ovat vaivanneet ylipainon lisäksi väsymys, mystiset nivelkivut, vatsavaivat, päänsäryt ja mielialan vaihtelut. En tiedä onko karppaus autuaaksi tekevä asia, mutta aion kokeilla. Asetan tavoitteekseni maltilliset 60 g hiilihydraatteja päivässä, sillä haluan silloin tällöin syödä hedelmän, niistä tulee minulle niin hyvä olo.

Jotenkin tuli sellainen fiilis että painonhallinnalla on pitkän jumituksen jälkeen taas suunta. On hauskaa saada jotain uutta mielenkiintoista mietittävää kun tutustun nyt tähän uuteen ruokavalioon.

Tänä aamuna lähdimme naapurissa asuvan ystävän ja poikiemme kanssa kävelylle, kolme varttia kärryteltiin ennen varsinaista ulkoilua. Pojatkin tuntuivat tykkäävän, ja pystyimme juttelemaan paljon keskittyneemmin kuin lasten kanssa touhutessa muuten. Pienet katselivat maisemia ihan tyytyväisinä. Tästä tulkoon tapa, nyt kun ladut ovat jo kokolailla sulaneet.

Onnellinen olo.               

Mamma kuntoon -projekti, osa 5: Vatsalihakset

Viime aikoina olen skarpannut aikalailla syömisteni kanssa, ja liikkeellekin olen päässyt ihan mukavasti paitsi hiihtoladuilla myös kävelemällä joka päivä yhteensä noin 50 minuttia työmatkojani. Toivotaan että reippaus tuottaisi vihdoin jonkilaista tulosta silavan sulamisen muodossa, kunto tuntuisi jo hitusen kohentuneen.

Tänään ilmestyneessä FIT-lehdessä on vatsatreeni, jonka ensimmäinen liike vaikuttaa tutulta. Tätä pilateksessa oppimaani harjoitusta olen tehnyt nyt päivittäin. Parasta siinä on se, että treenata voi ihan missä vain, ja liike osuu juuri raskauden löpsäyttämään alavatsaan. Tämä on nyt testissä kotitreenin lisäksi. Meillä on Harakanpojan kanssa ikioma kotijumppa, josta lisää myöhemmin.

Mutta tässä siis FITin imuri nyt ensin. Kuvan tytöllä  on muuten puolivuotias vauva.

Entisaikojen kehonrakentajien suosikkiliikkellä kurot uumaasi pienemmäksi nopeammin kuin uskotkaan.

• Seiso ryhdikkäässä asennossa ja ime vatsalihaksia kohti selkärankaa. Kuvittele, että sinun pitää saada kireät farkut vyötärön kohdalta kiinni.
• Jännitä myös pinnallisia lihaksia, sillä pelkkä kevyt alavatsapito ei riitä aktivoimaan koko vatsalihaskorsettia.
• Ylläpidä jännitystä 5 sekuntia ja toista liike 5–10 kertaa.
• Liike on kokonaisvaltainen mutta tuntuu erityisesti alavatsassa.

TEKSTI Timo Haikarainen
KUVAT Fabian Björk

Itse olen tehnyt liikettä kerralla 25–50 kertaa jos en ole sillä hetkellä ehtinyt muuta, bussimatkat tai vaikka kokkailuhetket ovat hyvää aikaa treenille. Lisäisin tähän että lantionpohjan lihakset pitää aktivoida liikkeessä tiukasti.

Latujen kuiskimaa

Lapsi on päättänyt vaihtaa kesäaikaan, heräämme siis ennen kuutta. Iltakieppumista puoli kymmeneen, yöheräilyä, väsyneet vanhemmat. Nyt on tällainen vaihe. Aikaa omille ajatuksille jää tuskin nimeksi.

Tänä aamuna hain virtaa ladulta auringon nousun aikaan, ennen töihin lähtöä. Lipsui niin että sain kiskoa viisi kilometriä melkein pelkillä käsillä. Loppumatkasta olin yltä päältä hiessä, tärisevä – ja manailun lomassa tunsin itseni huikaisevan onnelliseksi. Tällaiset retket auttavat löytämään yhteyden omaan kehoon ja mieleen.

Tänään sain kuulla kouriintuntuvia muistutuksia elämän katoavaisuudesta ja erityisesti siitä kuinka ihmiselämän alkutaival on hauras. Ymmärsin jälleen kerran kuinka onnekas olenkaan.

Mamma kuntoon -projekti, osa 4: Lenkillä

Lapsi on ruvennut nukahtamaan kiltisti illalla isin kanssa yhdeksän aikaan. Tänään käytin tilaisuutta hyväksi, ja karkasin lenkille samalla kun pojat menivät iltapesulle. Täydellinen lenkkisää harmaan ja sateisen päivän jälkeen: lämmintä muttei enää hiostavaa, ilta-aurinko paistoi jumalaisesti vielä puoli kymmenen aikaan, lehmät märehtivät aitauksessaan, iltavirkut herneiden ystävät kykkivät itsepoimintapelloilla, haarapääskyt saalistivat pörriäisiä nokat ammollaan.

Moni asia on kaunista, mutta yksi parhaista on kesäiltojen laskevan auringon valo. Maailma näyttää aina parhaat puolensa sen hehkussa. Pidän pitkistä varjoista, kontrasteista, siitä kun kaikki värjäytyy punertavaksi ja vastavalo sokaisee sopivasti.

Oli myös mukava hengästyä ja saada lihakset lämpimiksi, nuuhkia sateenjälkeistä raikasta ilmaa. Puristava matalapaine tuntui väistyneen. Voi, miksi en ole lenkkeillyt enemmän? En pysty juoksemaan, mutta pidän kovaa kävelemisestä yllättävän paljon. Ja pakko myöntää, että vaikka kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, nautin myös ylhäisestä yksinäisyydestä. Liikkumisen ei tarvitse olla sosiaalinen tapahtuma. Tästä lähtien yritän päästä lenkille niin usein kun mahdollista.

En voi leuhkia onnistumisilla keventymisen saralla, mutta muutaman oivalluksen olen tehnyt viime aikoina. Ensinnäkin olin ottanut huomaamattani tavaksi santsata vähän joka aterialla. En tiedä kuinka kauan olen syönyt niin kuin seuraavan aterian saaminen olisi jotenkin epävarmaa. Siis kertakaikkiaan mättänyt liikaa ruokaa lautaselle ja suuhun. On totta että syön kohtuullisen terveellisesti, mutta todistettavasti terveelliselläkin ruokavaliolla voi lihoa, jos ei ymmärrä pysyä kohtuudessa. Tästä lähtien otan ruokaa vain kerran.

Toinen huomio – tai pikemminkin ihastus – on minulle uusi liikuntalaji, vesijuoksu. Vielä en tiedä oikeaa tekniikkaa, sillä en ole ollut ohjatulla tunnilla, mutta kokeilin vesijuoksuvyötä Kumpulan maauimalassa, ja intouduin ostamaan oman. Sen jälkeen olen polkenut menemään useissa luonnonvesissä selluliitit väristen, ja saanut lihakset huutamaan leipää. Laji korjaa kahden minulle ongelmallisen mutta tehokkaan liikuntamuodon hankaluudet: juokseminen vedessä ei satu niveliin, ja polkeminen pystyasennossa ei rasita niskaa eikä vaadi kummoistakaan uimataitoa. Käsiliikkeillä allitkin saavat kyytiä. Vesijuoksu on yksin ehkä vähän tylsä laji, mutta jos muu elämä on yhtä suhaamista, välillä on ihan terveellistä vähän ikävystyäkin – kaikessa rauhassa.

Järjestelmäkamerani on muuten rikki, mutta iPhonen optiikka tuotti iloisen yllätyksen.