Villahaalari ja muistoja

Sain eilen paketin joka ilahdutti kovasti. Ostin huutiksesta priimakuntoisena Harakanpojalle täsmälleen saman rakkaaksi käyneen villahaalarin kuin viime talvena. Silloin koko oli, no, postimerkki, ja lapsi oli ruttunaamainen nyytti. Nyt mennään juosten ison pojan koossa ja äidin sydäntä lämmittävät muistot vähintään yhtä paljon kuin villaneulos reipasta ulkoilijaa. Hiukan on haalarissa vielä kasvunvaraa, mutta yllättävän hyvin se silti passaa. Tämä on käytetyissä vaatteissa parasta, jos hyvä tuuri käy, vielä voi metsästää jonkun lempijutun jota ei enää kaupasta saa. Myyjäkin oli mukava ja ilahtui kun kerroin tämän tarinani.

Lempivärini pikku-ukolle: harmaa, viileä suklaanruskea ja valkoinen. Voi lökäpöksyä... <3 Luomuvillaiset sukat ovat mummin neulomat.

Lipasto on ollut pienelle kiinnostava, nytkin sinne piilotettiin äidin kameran linssisuojus.  Lipastosta siivottiin vääränlaiset tavarat pois ja isi ruuvasi stopparit laatikoihin niin ettei niitä saa vedettyä varpaille, sekä kiinnitti mööpelin seinään. Huonekaluvanhus on Herra Harakan lapsuuden leikkimökistä. Tarkoitus olisi hioa se loppuun ja maalata, mutta tämä on sarjassamme "jotenkin se vain jäi"...

Ps. Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, ulkohaalarista tuli kuitenkin siedettävä kun liotin yön yli tahranpoistoaineessa kylmässä vedessä ja pesin useampaan otteeseen. En tiedä tosiaan kuinka kävi vedenpitävyyden, ja värikään ei ole yhtä raikas kuin ennen, mutta näillä nyt mennään. Kahteen talvihaalariin en aio satsata.