Mamma kuntoon -projekti, osa 9: Tsemppiä

Tämä viikko on sujunut Mamma kuntoon -projektin pyörteissä, tosi huolellisella paneutumisella. Viime viikonloppuna kaksi yli tunnin lenkkiä, toinen rattaiden ja nuoren sankarimme kera. Maanantaina vatsalihasjumppa, tiistaina reisi-vatsa-pakarajumppa, keskiviikkona 27 km pyörällä. Torstaina lepopäivä jolloin kävelin 40 minuuttia työmatkoja, mutten rehkinyt muuta, podin vain armotonta lihaskipua. Tänään kävin kuntosalilla tekemässä yläkroppa- ja vatsatreenin. Yhteensä noin 7 tuntia.

Hyvä fiilis, tällainen minun mittapuuni mukaan runsaammanpuoleinen liikkuminen piiitkästä aikaa tuntuu aivan ihanalta! Ikäänkuin olisi enemmän olemassa ja elossa kun kroppa muistuttelee itsestään treenin jälkeen. Endorfiinit, nuo humalluttavat ystävämme saavat hymyilemään kesken vatsalihasrutistusten. Ja syksy on ihan parasta aikaa elää ja hengittää pyörän satulasta käsin.

Viikon ainoa petturi on vaaka, tuo arkkiviholliseni. Ehkä on tyhmyyttä punnita painoa kun lihakset ovat paikkailutilassa ja keränneet nestettä itseensä, mutta kaipasin kovasti kannustavaa nytkähdystä vaa´an lukemassa. No, nytkähdys tuli, mutta väärään suuntaan! Onneksi vain puoli kiloa, mutta hiukan se oli järkytys kuitenkin.

Olen merkinnyt kaikki tämän viikon syömiseni parhaani mukaan Kalorilaskuriin ja pitänyt huolen etten syö liikaa enkä varsinkaan liian vähän. Olen vähentänyt hiilihydraatteja mutten varsinaisesti karpannut, hiilarit ovat pyörineet siinä 150 gramman päiväannoksessa. Viljat olen jättänyt hyvin vähälle, hiilarit syön kasviksista ja maitotuotteista, lisäksi ehkä pala ruisleipää tai pari hapankorppua päivässä. Olen myös kokeillut gluteenitonta näkkileipää, mikä on uusi herkkuni. Epäilen nimittäin että gluteenilla voisi olla osuutensa vatsavaivoihini, vaikken olekaan keliaakikko. Gluteeniyliherkkyys on ilmeisesti luultua yleisempää, mutta tätä asiaa vasta tutkitaan.

Nyt pohdiskelen että pitäisikö yrittää uudestaan ketoosia, johon en vielä ole koskaan päässyt. Kompastuskiveni ovat hedelmät ja hapanmaitotuotteet joita molempia himoitsen hulluna. Niissä kuitenkin on hiilihydraatteja ketokarppaajalle liian paljon. Joku siinä happamuudessa on sellaista mikä vetää puoleensa. Ruuassa pitää olla kulmaa. Siksi olen myös salmiakin- mutta en suklaansyöjä. Mansikkarahkan- mutta en pullansyöjä. Kovasti kiinnostaisi tietää mitä kehoni kertoo tällä. Jotain tekemistä hapan-emästasapainon kanssa ehkä? Happaman makuinen ruokahan ei välttämättä tuo kehoon happamuutta, vaan usein päinvastoin. Ja emäksisyyttä kehoni todennäköisesti kaipaisi lisää. Tähän pitää perehtyä vielä...

No niin, tässä siis keskittymistä kehollisiin asioihin kerrakseen, niin paljon kuin minä ylipäätään kykenen tällä hetkellä. Katsotaan mikä tunnelma on kuukauden tai puolen vuoden päästä. Ainakin kunnon pitäisi nousta kohisten, ja eiköhän kroppakin ala muistella näitä kuvan aikoja pikkuhiljaa... Jos ei, niin tässä on pakko alkaa opetella uutta kehonkuvaa ja niellä tappionsa.

Nuori morsian vuosimallia 2009.

Kuva Heli Hirvelä

Mamma kuntoon -projekti, osa 8: (Teko)syitä

Kolme vuotta on kulunut ennenkuin sain sporttivaihteen kunnolla päälle. Miten siinä niin kävi?

Raskauden alkumetreistä loppuun saakka olin uuvahtanut, hengästynyt ja huonovointinen. Oikeastaan huomasin raskauden siitä etten jaksanut enää hiihtää muutamaa sataa metriä puuskuttamatta. Nälkä sen sijaan tuli erittäin läheiseksi vieraaksi ja kolkutti jopa öisin. Raskaus päätyi leikkuupöydälle ja palasin kotiin mukanani ihana pieni poika – ja melkein kymmenen liikakiloa.

Vauvan kanssa kävelin heti kun pystyin ja kärrylenkkeilin ahkerasti syyskuusta marraskuun puoliväliin. Ensilumi satoi, ja ranteeni tulehtuivat pahoin, jouduin välttelemään lumessa kärryttelyä – ja melkein mitä tahansa muutakin liikettä käsillä. Vauvan hoidosta selviydyin irvistellen. Lapsi nukkui pitkiä päikkäreitä ulkosalla eikä koliikin loputtua kaivannut välttämättä vaunulle liikettä, joten kärryttely ei ollut välttämätöntä. Tuuppasin lapsen ulos nukkumaan ja puuhastelin omiani, lähinnä kotihommia. Usein nukuin kun lapsi nukkui. Ranteet paranivat ennen juhannusta.

Sitten saapui kesä hiekkalaatikon reunalla, lenkillä kävin harvakseltaan pojan kanssa. Syksyllä lapsi oppi kävelemään eikä enää viihtynyt vaunuissa pitkiä matkoja kun piti päästä itse harjoittelemaan etenemistä. Kylkeeni jääneet kilot alkoivat toden teolla ottaa pannuun mutta säännöllistä liikuntaa en saanut aikaiseksi harrastaa. Pelkällä syömisen korjaamisella ei ollut mitään vaikutusta, ja imetyksestä ei ollut apua. Tissishown loputtua sain vielä kolme kiloa lisää.

Palattuani viime tammikuussa töihin meni pitkään etten millään malttanut töiden jälkeen lähteä jumppaan kun oli riipivä ikävä pikkumiehen luokse. Kotityöt ovat myös vieneet rasittavuuteen asti aikaa ja energiaa perheemme molemmilta aikuisilta, etenkin kun pieni vandaali avustaa sotkemisessa tehokkaasti, arjen hallinnassa on ollut opettelemista. On tuntunut vaikealta keskittyä painonhallintaan ihan uudessa elämäntilanteessa. Ja keskittymistä se homma toden totta vaatii, sillä minä en ole niitä vahingossa laihtujia.

Nyt kun lapsi on yli kaksi ja minä olen ollut työläinen noin kymmenen kuukautta, olen kypsynyt ajatukseen että haluan pienen siivun säännöllistä omaa aikaa jotta saan itseni taas kuntoon – sekä pääkopan että kropan. Olen myös katsonut kun mies painelee harrastuksiinsa koti-isänä hääräämisen vastapainoksi, ja päätin että minä myös.

Vaikka liikuntaan käytetty aika tuntuu välillä siltä kuin varastaisin omalta lapseltani, koko perhe saa ryöstösaaliini lopulta takaisin lisääntyneenä ilona ja energiana. Vihdoin olen saanut uuden kipinän liikkumiselle!

Miksi tämä selostus? Olen viimeaikoina pohtinut paljon syitä ja tekosyitä. Moni on hanakka nimittämään liikunnan ja painonhallinnan hidasteiksi tulevia selityksiä tekosyiksi – etenkin jos ne ovat toisen elämässä. Itsestäni tuntuu, että tekosyitä tahi eivät, tietyt asiat tuovat aidosti ja oikeasti haastetta pyrkimyksiini. Kuten sanottua, painonhallinta edellyttää keskittymistä, ja jos elämässä on liian paljon muuta ajateltavaa, keskittyminen herpaantuu helposti. Tai yksinkertaisesti voimat eivät vain riitä kaikkeen.

Tarvitaan virstanpylväitä, lähtöpisteitä, mitan täyttymisiä ja maljan ylitse vuotamisia jotta riittävä kimmoke ja motivaatio syttyy. Ja sitten tiukkaa työtä, monta kuukautta, ehkäpä vuosia. Ja jos tuloksia saavutetaan, niiden pitämiseen tarvitaan lisää keskittymistä. Melko haastavaa, mutta toivottavasti ei ihan mahdotonta. Ainakin tiedän, että elämässäni ennen äidiksi tuloa olen pystynyt siihen. Hitaasti ja hiellä sain kehoni sellaiseen balanssiin että minun oli hyvä olla ja peilikuva tuntui omalta. Toivottavasti tällä kertaa pystyn samaan, enkä sitten joudu palaamaan lähtöpisteeseen enää koskaan.

Entä miten aijon ratkaista sen ajan löytämisen? No, työmatkaliikunnalla, lenkkeilemällä enemmän viikonloppuisin pikkumiehen kanssa (joka jälleen viihtyykin rattaissa kun saa olla äidin seurassa) ja olemalla pari kertaa viikossa hitusen itsekäs. Kömmin aamulla vähän aikaisemmin töihin ja livahdan suoraan byroolta jumppaan, ehdin kuitenkin sentään iltapesuaikaan kotiin. Ja seuraavana iltana kokoan sitten muutaman autopalapelin enemmän. Talvella aijon taas sujahtaa suksien päälle suoraan sängystä ja tehdä lyhyen mutta intensiivisen hiihtolenkin heti aamutuimaan ennen konttorille menoa. Täytyy olla luova.

Mamma kuntoon projekti, osa 7: Uusin voimin

Syksy on ollut harvinaisen raskas ja kiireinen. Tohinaa töissä ja kotona, stessiä ja väsymystä yllin kyllin, hermojen kiristymistäkin. Mamma kuntoon -projektini on ollut aika pahasti telakalla, varsinaisia takapakkeja ei ole tullut mutta ei minkäänmoista edistymistäkään. Tilanne on siis pysynyt aikalailla samana, en edelleenkään tunne oloani hyväksi kivistävässä ja pullavassa kehossani. Olen itselleni ulkoisesti vieras.

Jotain positiivistakin on toki tapahtunut tällä saralla: uskaltauduin viimein viiden vuoden jälkeen heittäytymään työmatkapyöräilijäksi. Matkaa on liki 14 kilometriä ja loppureitti taittuu aivan Helsingin keskustassa. Jännitin sekä kuntoni riittämistä että autoja. Alkusyksystä sitten keräsin rohkeuteni, ja nyt kun olen taittanut matkan pyörällä kymmenisen kertaa, huomaan että se on treeninä juuri passelin pitkä ja jaksan sen entistä paremmin, suorastaan hyvin. Ajatukset tuulettuvat ja ihanainen  Baana avattiin juuri sopivasti loppukesästä pelastamaan minut autojen seasta.

Liikuntaa pyöräilystä kertyy kuin itsestään. Kun olen viitsinyt pakata kamppeet kassiin ja polkaista vaikkapa kahdesti viikossa edestakaisen matkan, koossa on jo melkein neljä tuntia reipasta liikuntaa! Luulisi ainakin kunnon kasvavan. Toivon että lumi ei tule ihan vielä, sillä talvipyöräilijäksi en vielä tohdi ryhtyä.

Toinen mahtava asia on, että olen kolmen vuoden tauon jälkeen palannut ryhmäliikunnan pariin. Olen ehtinyt käydä jumpassa vasta kerran, mutta olen jo aivan innoissani. Huomaan että jumppaaminen on minulle hetki aikaa olla ihan yksin omien ajatusteni kanssa, ja jatkossa aijon pitää kiinni siitä että pääsen pari kertaa viikossa salille huhkimaan.

Olen myös innostunut pitkistä, yli tunnin kävelylenkeistä. Tehokkainta se on pojan ja rattaiden kanssa, ja lapsi tuntuu tykkäävän kun saa lauleskella äidin lykkiessä, ja maisemat vaihtuvat. Viimeksi tyyppi jopa vetäisi päikkärit rattaissa, mitä ei ole hetkeen tapahtunut.

Nyt siis aijon ottaa uuden alun painonhallinnan ja kuntoilun saralla. Katsotaan muutaman kuukauden päästä taas kuinka minulle on käynyt. Wish me luck!

Piaf ♥ Baana! 

Pärnussa

Teimme viiden päivän syysretken ihanaan Pärnuun. Vaikka tämä virolainen pikkukaupunki on varmasti parhaimmillaan kesän rantakaudella, se oli hurmaava lapsiperheen matkakohde näin syksylläkin. Mitään kovin ihmeellisiä nähtävyyksiä emme hakeneet. Rauhallisuus, mielettömän kauniit talot, hyvä ruoka, kivat leikkipuistot ja ennen kaikkea iso ja monipuolinen kylpylähotelli Tervise Paradiis riittivät tekemään matkastamme onnistuneen.

Pärnussa käveleminen sai haaveilemaan omasta pikku pitsihuvilasta. Niin ihania puutaloja, ja tosi moni niistä olisi ollut oikeasti myynnissäkin. Osa kaipasi kipeästi hellää huoltoa, mutta paljon oli myös jo entisöityjä rakennuksia. Pitsihuvilat olivat eri tavalla tyylikkään kauniita kuin suomessa, ja hienoja funkkisrakennuksiakin ihailimme.

Kyllä se vielä yhden vuoden menee...

Funkista

Tästä voisi shopata pikku villan

Kukkeita puutarhoja vielä syyskuussa

Rantabulevardi oli pitkä, ja pystyin kuvittelemaan kesäisen vilskeen ja fiiliksen hellepäivinä. Auringonottajat olivat jo kaikonneet, mutta leijapurjelautailijat ottivat vielä kaiken irti tuulesta ja aalloista, ja niitä oli hauska seurata. Tulimme tulokseen, että syksyllä matkustaessa kelit eivät määrittele matkan onnistumista, jokainen auringonsäde on vain plussaa.

Pärnussa riittää puistoja, ja ne olivat hyvin hoidettuja ja kauniita, leikkialueet olivat isoja ja viihtyisiä.

Varikset ja harakat asustivat puistoissa, mustavariksiakin kohtasimme

Pärnussa on lukuisia hyviä kahviloita ja ravintoloita. Paras herkuttelukokemus pitkään aikaan oli venäläinen ravintola Postipoiss (Vee 12). Nautiskelimme villisikaa (16 e), ankkaa (13 e) ja huippuhyviä pelmenejä (8 e). Tunnelmallinen tupa oli täynnä, mutta emme joutuneet odottamaan kohtuuttoman kauan.

Mõnus Margarita (Akadeemia 5) oli hyvä meksikolainen ravintola jossa pienet asiakkaat oli huomioitu mainiolla leikkipaikalla. Pakko kuitenkin sanoa, että tyynnyteltyämme chilillä kärvennettyä kaksivuotiastamme puoli tuntia kehotamme ravintolaa panostamaan erillisiin lastenannoksiin.

Mitään ihmeellisiä ostoksia emme tehneet, mutta pari kivaa antiikkikauppaa oli keskustan lähellä, muunmuassa Antiik Vana-Vara (Karja 26)

Ja sitten se kylpylä. Tervise Paradiis sijaitsee aivan rannan tuntumassa. Lukuisat erilaiset uima-altaat, liukumäet, höyrysaunat, porealtaat ja vesiputoukset ovat sadepäivän pelastus, kolme tuntia 8 e. Otin täällä myös loistavan pedikyyrin (32 e) ja Herra Harakka kävi hierojalla. Tosin vastaantullut tuttumme vinkkasi, että huomattavasti huokeampaa käsittelyä saa keskustan pikkuhoitoloissa. No, ensi kerralla sitten.

Hirviöitä

Juhlintaa

Pikkuinen Harakanpoika täytti juuri kaksi vuotta. ♥ Juhlatunnelmissa mentiin koko viikko.

Synttäriaamuna ystävillä oli yllätys.

Isin ja äidin paketista paljastui kesällä Porvoosta ostettu reppu,
ja sen sisältä iso kasa kirpparilta bongattuja Dublo-ajoneuvoja.

Mummit ja papat tulivat juhlimaan oikeana synttäripäivänä,
lauantaina oli ystävien vuoro. Ja ne ihanat leipoivat herkkujakin!

Kiitos kaikille mahtaville vieraillemme!




Our little one just turned two. We had our lovely friends and grand parents visiting.

Yhteisöllisyyttä ja rokkia

Juhlat, rokkia, meillä kotona, tässä ihanassa pihapiirissä. Pistimme pystyyn bändin naapuriystävien kanssa, ja räjäytimme pankin pihajuhlissa. Aika siistiä! Muutenkin mitä hauskimmat kemut.

Laulu ja kitara

Taustaviserryksiä

Mitä isit edellä...

We had a garden party at our neighbour community. We were playin with our new band, and that was super cool!