Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mainio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mainio. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2015

Hello, yellow!

Papu ja telttaretki -malliston Retki-shortsit ovat aivan ihanat ja superpehmoiset, ja shortsithan voi reippaasti yhdistää kevätviileillä vaikka saman malliston hurmaaviin Teltta-leggareihin. Kaveriksi nappasin kirpputorilta ostamani Mini Rodinin viime kesän topin. Hitusen eri keltainen, mutta ei haittaa kun välissä on mustaa. Papun sitruunassa on pieni twisti okraan, se on siis hiukan mausteinen sävy.






Papun mitoitus on uusissa housuissa mielestäni leggareita lukuunottamatta selvästi reilumpi kuin aiemmin. Olemme metrisellä käyttäneet täyttä päätä kokoa 110/116 jo pitkään, mutta nyt tuntuu näissä shortseissa, vinoraitacapreissa ja uusissa polvipaikkabaggyissä olevan runsaasti kasvunvaraa. Toivottavasti tämä 4,5 vee tirriäinen ottaa kasvupyrähdyksen, niin ei kesällä housut putoa päältä leikin tiimellyksessä, hih. Leggarit puolestaan ovat hyvinkin napakat ja sama koko on oikein hyvä, pituutta riittää vielä kauan, mutta ei lökötä liikaa.

Leikittiin eilisen postauksen aurinkokennoleluilla vähän lisää. Jeeee! Sssssuuuuihhh!



Käytiin myös lapsimessuilla, ja ihastuin taas Mainion ekologisiin ja superlaadukkaisiin juttuihin. Oikeastaan ainoa hankinta lapselle messuilta olikin Mainion ihana graafisen tyylikäs huppari. Väriä koipiin ja menoksi! Huppari on myös 110/116 koska ajattelin mitoituksessa jo syksyä, mutta koska malli on slimmi, menee ihan ookoo jo nyt, ja on ollutkin ollut käytössä heti.






Kevätvillityksen ja tulevan vapun kunniaksi seuraa tämän blogin lukijoille pieni alekoodi ensi sunnuntaihin 26.4. asti:
Kaikki keltaiset tuotteet -15 % koodilla KELTAINEN HARAKKA

Mukana myös Vieton ihana huivi!  Käsin neulottu, made in Helsinki.




torstai 29. tammikuuta 2015

Mainio huppari

Pikainen tammikuun lopun tervehdys! Minä kun nyt harrastan näitä pieniä kotimaisia ekomerkkejä, niin tulipa tehtyä tammikuun aleostoksia ja hankittua tämä Mainion pitkä taskullinen collaritakki. Voi ihanuus! No onhan se taas tosi iso vielä, mutta ei haittaa kun on kaponen malli. Tähän sopii kääriytyä sitten kun villahaalari on liikaa ulkovaatteiden alla, ja kesällä menee takin tilalla. Eläväinen harmaa viehättää minua, samoin kuin päällitaskut, isot napit sekä leikkauksen ryhdikkyys. Kangas vaikuttaa todella hyvälaatuiselta, on ulkonäöstään huolimatta yllättävän sileää pinnaltaan ja arvelen että ei nyppyynny. Ainakin myin tällä viikolla liikkeessäni samasta kankaasta valmistetun second hand -jumpsuitin joka oli kirjaimellisesti Mainiossa kunnossa. Mallimme oli taas niin menossa etten ehtinyt edes hihoja nätisti laittaa, ja illan pimeydessä kuvista tulee pelkkää muhjua. Seliseli.






Isin kodin kaappiin nappasin vielä ipanalle tanskalaisen Soft Galleryn susipaidan. Tästä ei ilmeisesti ihan oltu varmoja miesten suunnalla, poika ei oikein hahmottanut kuvan sutta ja isille taisi tulla mieleen 90-luvun tatuoinnit ja festariteepaidat. Mutta minä jotenkin tykkään konnotaatioista huolimatta maalauksellisesta otteesta, ja voi että miten pehmeää ja hyvän oloista kangasta!

Paidoista tuli mieleen, että mikäs on teidän lempparimerkki ihan perus yksivärisistä lastenpaidoista? Itselläni on tosi hyvät kokemukset Molo Kidsin kokomustista superpehmeistä ja ohuista trikoopaidoista. Pysyvät sysimustina, joustavat ihanasti päällä mutta eivät vanu tai kutistu, ja niihin on mahdoton saada nukkaa. Harmi että eivät käsittääkseni ole luomupuuvillaa. Mutta hintansa väärtejä kyllä ovat ehdottomasti.


Ostokset tällä kertaa Punavuoren Peikosta. Terkkuja vaan Eerikinkadulta :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Mitä valita pukinkonttiin - ja joka päivä?

Maailmalla ja Suomessa tuskaillaan talouden taantumassa. Käyttövaraa kuluttamiseen on yhä useammassa perheessä entistä vähemmän. Yritykset yksi toisensa jälkeen sulkevat ovensa, YT:t, konkurssit, lomautukset koskevat yhä useampaa suomalaistakin. Silti en yrittäjänä halua pelätä, haluan kannustaa valitsemaan.

Itse olen pyörittänyt pientä yritystäni, ekologisia kotimaisia lasten- (ja vähän naistenkin) vaatemerkkejä myyvää puotia Helsingin keskustassa nyt vuoden verran. Olen seurannut kuinka liiketila toisensa jälkeen Eerikinkadulla tyhjenee, haastavaa on kaikilla. Yrittäminen näinä aikoina vaatii tavoitteita, päämääriä, sisua, unelmia... mutta kaikkein eniten se vaatii tietynlaista hulluutta.

Vuosi on ollut hyvin vaihteleva, välillä on ollut todella hiljaista, välillä ihan huikeaa nousukiitoa. Loppuvuotta kohti meininki on hiljentynyt kovasti, ja nyt kun joulumyyntien pitäisi olla kiivaimmillaan, 30 vuotta liikettä pyörittänyt ystävänikin on todennut, ettei ikinä ole nähnyt näin hiljaista joulunalusaikaa.

Vuosi sitten tein itse uudenvuodenlupauksen naapuriliikkeeni Palonin ilmoitettua sulkevansa ovensa:
En aio hankkia enää mitään muita kuin jollakin tavalla kotimaisia ja ekologisesti tuotettuja tai vähintäänkin kierrätettyjä vaatteita ja kodin tavaroita. Harmi, että vaateteollisuutta Suomessa on niin vähän, että täysin kotimaisesti tuotettuja vaatteita on melko hankala löytää riittävästi. Suomi-design on toki myös tärkeää ja se paitsi luo työpaikkoja, myös pitää yllä kotimaisia innovaatioita, kilpailukykyä ja omalle sielulle läheistä estetiikantajua. Kyllä meillä osataan, kunhan uskaltajia olisi tarpeeksi. Ja jokainen näistä pienistä yrityksistä tarvitsee myös jälleenmyyjänsä, jotta myyntikanavia riittää.

Rahaa on itselläkin käytettävissä dramaattisesti vähemmän yrittäjäksi ryhtymiseni jälkeen, mutta juuri nyt koen tärkeäksi satsata määrän sijasta laatuun, katsoa tarkasti miten ja millä ehdoilla minulle päätyvät tavarat on tehty. Lisäksi pidän olennaisena, että kaupunkikuvassa säilyy muutakin kuin ketjuliikkeitä ja kauppakeskuksia, kivijalkapuodeilla on paikkansa. Suomalaisella yrittämisellä on paikkansa. Eräässä blogissa oli viisaasti todettu, että jos jokainen käyttäisi vaikka vain 100 euroa vuodessa pieniin kivijalkaliikkeisiin, se olisi merkittävä tuki niille jotka ottavat riskin, haluavat palvella asiakkaitaan lähellä, paikan päällä, henkilökohtaisesti, omassa liikkeessään, valiten itse mitä liikkeessä myydään. Verkkokauppa puolestaan tuo valinnanmahdollisuuden niidenkin ulottuville, jotka eivät asu lähellä, tarjolle myös niiden pienten kotimaisten yritysten tuotteet.

Tässä Harakan joululahjavinkit sinulle, joka haluat miettiä mihin rahasi sijoitat

Papu Ekologiset superlaadukkaat lastenvaatteet joiden suunnittelu on täysin suomalaista, valmistus Portugalissa suomalaisomisteisella yhteistyökumppanitehtaalla.
Näitä saa mm. puodistani Harakanpesä Shopista, Eerikinkatu 12, Helsinki. Jälleenmyyjät täältä.





Mainio Persoonallisia ja erilaisia ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita lapsille ja naisille. Tuotanto tarkoin valvottua Intiassa, ekologiset materiaalit. Jälleenmyyjät täältä.




Blaa Olen erityisesti ihastunut Blaan superlaadukkaisiin ja mahtavan mallisiin villavaatteisiin. Mistä muualta olisin löytänyt Harakanpojalle mustavalkoisen kapean villahaalarin talveksi? Jälleenmyyjät täältä




Gugguu Upeilla leikkauksilla ja yksivärisillä ekokankailla sekä värillisillä yksityiskohdilla pelaava laatumerkki. Näitä myös Harakanpesä Shopista. Jälleenmyyjät täältä.





Aarrekid Niinikään Portugalissa valmistettu suomalainen ihana ekodesignmerkki. Jälleenmyyjät täältä.



Vietto Helsingissä pienompelimossa valmistettuja arjen luomuksia, kotimaiset kankaat. Myöskin Harakanpesä Shopista saatavilla. Oma lempimekkoni on tämä bambuinen muunneltava mukavuusihanuus. Jälleenmyyjät täältä.


Uhana Design Ihastuttavia kuoseja, upeita leikkauksia ja huippulaadukasta villaa lapsille, naisille ja miehille, valmistus kokonaan Suomessa. Jälleenmyyjät täältä.



Näitä olisi vaikka kuinka paljon, palaan aiheeseen varmasti myöhemmin.