Taas on tohinaa riittänyt. Isot elämänmuutokset jatkuvat, sillä olen ottanut huiman askelen ja heittäytynyt kohti tuntematonta, jättänyt päivätyöni ja lähtenyt kokeilemaan uusia innostavia asioita. Kotini on nyt työhuoneeni. Tämä on todellinen nahanluontivuoteni, toivotaan että kaikki johtaa tasapainoon ja unelmieni toteutumiseen, tavalla tahi toisella.
Ainakin pikkumies saa nyt viettää päiväkodissa vähän lyhyempiä päiviä, ja se näkyy uutena ilona sinne menemisessä sekä hyväntuulisuutena täällä kotona. On mieletöntä kun ei tarvitsekaan repiä rähjäävää ja unista lasta aamulla 6:30 hereille ja roudata kukonlaulun aikaan päiväkotiin. Ensimmäisenä kotityöpäivänä oli ihanaa sanoa lapselle: "Nyt ei äidillä ole kiire, ehdit vielä hetken leikkiä." On myös ihanaa olla ensimmäisten eikä viimeisten joukossa hakemassa häntä kotiin. Yhdeksän tuntia hulinaa on uuvuttavaa kenelle tahansa, vaikka päiväkotimme onkin ihana ja tuossa aivan lähellä.
Pitäkäähän meille jälleen kerran peukkuja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti