Rannalla leikkiviä poikia (ja tyttöjä)

Kallvikin Långstrand on Helsingin paras paikka taaperoiden uimaretkelle. Määrättömästi matalaa hiekkarantaa, kiva kiipeilypaikka, hyvät saniteettitilat ja kioski-kahvila jossa on iloinen isoisä myymässä jätskiä pikkuapulaisensa kanssa.

Eino Leinon päivänä

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Miksi metsän tummuus sävelehen?

Kosk' on mustaa murhe ylpeäin.

Miksi juovat päivän laskenehen?

Koska monta nuorta unta näin.

Miksi etäisien vuorten siinto?

Koska sinne on silmäin kiinto.

Miksi vanamoiden valjut lemut?

Koska päättyneet on päivän kemut.

Miksi varjot virran veen?

Kosk' on mieli mulla siimekseen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino, Nocturne
Kuva viime kesänä Haukivuorelta

Kesäiltana

Oi, lennä, lennä pääskynen, tuo riemu rintaan ihmisten,
ja kanna tuuli kaipauksein iltapilvellen!
Oi, paista päivä lämpöinen, suo lahjojas maan lapsillen!
Yö tumma, soita tuuditellen päivä unehen!

Katse kun sammuupi auringon, kaipuu jää jälkeensä lohduton.
Kasteessa nurmikko kimmeltää, leinikön lehdelle kyynel jää.
Kuusiston helmasta helkähtää rastasten laulu ja tervehtää
paistetta päivän, mi kiiruhtaa levolle metsien, merten taa.
:,:Pääsky, sirkkunen olla soisin, pilven myötä karkeloisin
yli vuorien, alitse auringon, taivaan rantojen taa:,:

Iltahämy maita varjoo, satakieli vaikenee.
Metsä, maa levon saa, tuuli uinahtaa.
Matkamiehen askel sammuu suviöisen sumun taa.
Oksallansa lintu rauhan saa.

Minne kulki, mistä lähti, minne asti ennättää?
Kuka ties, matkamies puolitiehen jää.
Taivahalla iltatähti anna suunta, näytä tie,
mistä polku matkamiehen vie.

Kuulen iltakellon yli niityn, pellon.
Ääni kauas kantaa sinivettä, rantaa.
Elo parhain, halvin, kuni kaiku malmin
täällä hetken helkkää mitä jälkeen jää?

Ilo sentään olla suvivainiolla
kesäpääskyn lailla huolta, tuskaa vailla,
punertaissa päivän alla pilven häivän
hämyn langetessa, yö kun ennättää.

Kesäillan valssi
Sanat Antti Jussila

Linnanmäki

Olen aina miettinyt miltä tuntuisi mennä ensimmäistä kertaa oman lapsen kanssa Lintsille. ♥

Toinen oli niin tohkona! Parhaita taisivat olla hepat.

Ps. Seuraavana aamuna kun kyselin oliko Lintsillä kivaa, lapsi vastasi: "Oliko TYYNY!" Ilmeisesti ravintolan isot peuhutyynyt veivät sittenkin voiton kaikesta muusta. :D

Uhmismuru

Eräillä meistä on alkanut uhma oikein todenteolla. Särmää ja tuulikaapin lattialla kirkumista on ollut ennenkin alle vuoden ikäisestä saakka, mutta nyt on jatkuvasti kaikki "EI TÄTÄ EI TÄTÄ! EI HALUA! EI VAIHDETA VAIPPAA! EI HALUA SYÖDÄ! ANNA-ANNA-ANNAAA!!!!"

Tänä aamuna: 
Kipakka uhmahepuli hyökkää päälle ihan puskista. Pikku sähikäinen kirkuu, raivoaa, juoksee ympyrää, "EI HALUA" mitään, makaa lattialla. "EI HALUA KIUKKUA MATOLLA!!!" ja kierii pää punaisena, ryömii sohvan alle karjumaan. Lopulta kiukku on kiukuttu valmiiksi äidin sylissä. Leveä hymy: "Hylje syö kalaa!"

Somewhere...

Anteeksi blogihiljaisuus. Olen ollut väsynyt, surullinen ja loputtoman kiireinen. Olen kokenut viimeaikoina suurta turhautuneisuutta, murehtinut ja läpikäynyt valtamerilaivan kokoista riittämättömyyden tunnetta. Olen ottanut takkiini ja tutkiskellut päätäni, itseäni ja miettinyt mikä on totta mikä ei. Olen painiskellut elämän peruskysymysten äärellä, kuten kuka minä olen, mikä minä olen, mitä minä haluan olla, mitä haluan tehdä ja mikä minut tekee onnelliseksi, entä onnettomaksi. Prosessi jatkuu. Ainakin tiedän mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä, oikeastaan minulla ei ole hätää. Toivon rohkeutta muuttaa asioita jotka ovat painolastina harteillani.

Sade antoi lohdullisen lahjan.

Harakan rouvalle

Minulla on monta heikkoa kohtaa. Kengät ovat niistä yksi. Sitä ei tosin huomaa kun katsoo jalkoihini, sillä jouduin antamaan pois kaikki kenkäni kun kintut kasvoivat poikaa odottaessa puolitoista numeroa. Jalkani eivät myöskään tällä hetkellä kestä koroilla kävelyä. Nivelrikko, sanoi lääkäri. Ja kaikenlaista muuta.

Mutta haaveillahan aina saa.

Nämä ovat täältä.