Olen
ennenkin kirjoittanut tytöistä ja pojista, sukupuolirooleista ja niiden ahtaudesta tai väljyydestä.
Eilen eräällä Facebookin kirpputorilla tämä teepaita kirvoitti melkein 170 kommentin verran pohdintaa siitä
ovatko tietyt värit omistettu vain tytöille tai pojille. Keskustelun aloittaja kysyi "Pukisitteko tämän pojallenne?"
Omaan silmääni juuri tämä väriyhdistelmä on vain turhan imelä (ainakin kuvassa) joten se ei ehkä päätyisi kaappiimme, olipa meillä sitten tyttöjä tai poikia. Mutta keskustelua oli kiinnostava seurata. Useimmat kommentoijat olivat sitä mieltä, että ilman muuta nämä sävyt piristäisivät lapsen garderoobia sukupuolesta riippumatta, mutta joukossa oli kyllä niitäkin, joiden mielestä värit vievät ajatuksia liikaa tyttöyteen.
Olen kovasti pohtinut näitä väriasioita, ja ylipäätään pukeutumiseen ja koko ympäröivään maailmaan liittyviä sukupuolikoodituksia. Kolmivuotissynttäreillään Harakanpoika ei olisi halunnut valkoisia ilmapalloja, koska oli päättänyt että ne ovat "tyttöjen väri". Piti olla pelkkiä mustia. No tähän en taipunut, synttäreiden väritys oli mustavalkoinen ja lepakoilla ja hämähäkeillä teemoitettu, hurjimussynttäreitä kun oli tilattu.
Nyt 3,5 vuotias poikanen ilmoitti vähän yllättäen että hänen lempivärinsä on violetti, ja vahvana kakkosena kirkas pinkki ja musta. Kaupassa kun piti valita entisistä vaatteista tutun omenanvihreän ja shokkipinkin välillä leggingseissä, valinta osui pinkkiin. No saamansa pitää.
Poika kasvattaa samanlaista pitkää tukkaa kuin isällä, ja halusi silmille tulevan otsatukan aisoihin pinnillä. No eiköhän päiväkodissa ensimmäiseksi joku kysynyt että miksi pojalla on pinni päässä. Poika vastasi napakasti että "Kyllä rokkareilla voi olla pinni." Keskustelu päättyi siihen. Seuraavaksi poika marssi päiväkotikaverin luo, joka oli edellispäivänä torjunut mahdollisuuden keijuleikkiin, koska "keijut eivät voi olla poikia." Keskustelimme illalla keijukuninkaista ja siitä onko keijuillakin isit, ja poika halusi heti selventää asian kaverilleen.
Sama ipana uhkuu testosteronia, ihailee kasvavia lihaksiaan ja odottaa innolla parran kasvamista. Äiti ei kuulema saa jumpata koska äidin kuuluu olla pieni, hän ja isi ovat vahvoja.
Edelleen hämmästelen kauppojen leluosastolla vahvimmin silmille hyökkäävää sukupuolikooditusta. Poika tarttui kaupassa pinkkiin legosettiin epäilyksettä ja halusi sen koska se oli ihana. Toisissa paketeissa miekat viuhuivat ja kotkalla olivat makeat taistelukynnet, kotkasetti olisi sekin kelvannut.
Meillä poika tykkää hurjimusleikeistä ja leikkii kaikkia mahdollisia eläimiä jotka ovat isoja, painavia ja terävähampaisia. Silti nallelle annettiin nimi Söpö ja joka ilta valitaan kylpy- ja unikaverit joita hoivataan rakkaudella, ja lasten videoista paras on se jossa pussataan paljon ja kaikki hahmot ovat "ihanan söpöjä".
Olen saanut muistutuksen että lapset eivät todellakaan ole joko-tai, vaan kaikenlaiset roolit, leikit ja värit sekoittuvat iloiseksi kokonaisuudeksi - kunnes me aikuiset tartutamme sanattomilla tai sanallisilla koodauksilla roolit joissa vain tytöille on tarjolla nukenhoitovälineitä pinkillä glitterillä, ja poikien kuuluu olla kiinnostuneita ihan toisenlaisesta maailmasta. Onneksi lapset vastustavat näitä valmiiksi annettuja määreitä luonnostaan, mutta tietyssä iässä tiukka lokerointi iskee päälle ja sukupuoliroolit ovat konservatiivisimmillaan.
Olen onnellinen että meillä lapsi on saanut ainakin mallin jossa isi on vuoden kotona hoitamassa taaperoa, pyllyn pyyhkijänä hän on jopa suositumpi kuin äiti. Ehkä tässä kasvaa nyt sukupolvi jolla on enemmän "voi" kuin "ei voi" -asenteita omaa ja toisten olemassaoloa kohtaan. Miehisyys ja naiseus on kuitenkin monimutoinen asia.
